Kokeile kuukausi maksutta

Stockmann ja P-Hämppi palkittiin vuoden 2013 valaistuskohteina

Vuoden valaistuskohde 2013 -kilpailun sisävalaistussarjan voittajaksi on valittu kalliopysäköintiluola P-Hämppi Tampereelta ja ulkovalaistussarjan voittajaksi Stockmannin Helsingin tavaratalon julkisivuvalaistus. Palkinnot jaettiin keskiviikkona 18. syyskuuta Helsingin Messukeskuksessa Habitare-messujen yhteydessä järjestettävässä ValoLight-tapahtumassa.

image

Kilpailun tuomariston mielestä Tampereella sijaitseva pysäköintiluola P-Hämppi poikkeaa lennokkaalla valaistuksellaan oleellisesti yleensä niin ankeista pysäköintihalleista. Hämpissä valaistus on toteutettu innovatiivisesti ja lopputulokseksi on saatu näyttävä, turvallisen tuntuinen, näkömukavuudeltaan erinomainen ja siten helposti hahmotettava tila.

Tuomaristo toteaa Stockmannin tavaratalosta, että sen valaistuksen suunnittelussa kaupunkikuvalliset ja kaupalliset vaatimukset on sovitettu hyvin yhteen, vaikka asemakaavalla suojellun ja kaupungin keskustassa sijaitsevan rakennuksen valaistuksen suunnittelumahdollisuudet ovat olleet rajoitetut. Valaistusta on uusittu pitkäjänteisesti osin uudistamalla perinteisiä valaistusaiheita nykyaikaisiksi ja energiatehokkaiksi sekä osin toteuttamalla kokonaan uusia ratkaisuja.

Lisäksi kilpailussa palkittiin kunniamaininnalla Helsingin Kruunuvuorenrannassa sijaitseva Säiliö 468. Vanha öljysäiliö toimii nykyisin valotaideteoksena.

Vuoden valaistuskohde -kilpailun järjestävät Suomen Valoteknillinen Seura ry, Asunto-, toimitila- ja rakennuttajaliitto Rakli ry, Sisustusarkkitehdit SIO ry, Suomen Arkkitehtiliitto Safa ry, Sähkö- ja teleurakoitsijaliitto Stul ry, Sähkösuunnittelijat NSS ry ja Sähköteknisen Kaupan Liitto ry.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Stockmann ja P-Hämppi palkittiin vuoden 2013 valaistuskohteina”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat