Kokeile kuukausi maksutta

Lemminkäisen asuntomyynti tökkii Suomessa

Lemminkäisen heinä-syyskuu sujui alavireisissä tunnelmissa. Liikevaihto laski kuusi prosenttia 646,4 miljoonaan euroon. Tulos ennen veroja heikkeni peräti kolmanneksen 23,2 miljoonaan euroon. Silti toimitusjohtaja Casimir Lindholm oli varovaisen optimistinen.

Lemminkäisen heinä-syyskuu sujui alavireisissä tunnelmissa. Liikevaihto laski kuusi prosenttia 646,4 miljoonaan euroon. Tulos ennen veroja heikkeni peräti kolmanneksen 23,2 miljoonaan euroon. Silti toimitusjohtaja Casimir Lindholm oli varovaisen optimistinen.
Kuuntele juttu

”Lemminkäisen muutosohjelma etenee suunnitelmien mukaan. Taloudellinen asemamme on jo nyt alkuvuotta parempi, mikä luo hyvän pohjan jatkaa toimenpiteitä Lemminkäisen kehittämiseksi. Korollinen nettovelkamme on selvästi viime vuotta matalampi, ja keväällä liikkeeseen laskettu joukkovelkakirjalaina pidensi velkamaturiteettiamme”, Lindholm toteaa.

”Taseen vahvistamiseksi jatkamme edelleen ei-strategisten kotimaisuuserien ja liiketoimintojen myyntiä. Toimintaa tehostamalla olemme kesän ja syksyn aikana vapauttaneet käyttöpääomaa noin 30 miljoonalla eurolla.”

Strategian mukaisesti Lemminkäinen on aloittanut useita kehityshankkeita, joilla Lindholmin mukaan haluaa tehostaa toimintatapojaan ja projektihallintaa sekä vapauttaa pääomaa. Tuloksia pitäisi näkyä jo ensi vuoden alkupuoliskolla.

Kuluvan vuoden osalta Lemminkäinen arvioi, että liikevaihto laskee hieman vuodesta 2013. Vuoden 2014 liikevoitto paranee selvästi vuoden 2013 liikevoitosta ilman kertaeriä.

Myymättömien asuntojen määrä kasvoi

Suomessa markkina jatkuu edelleen heikkona erityisesti talonrakentamisessa. Asuntojen kysyntä on hidastunut, ja nykyisellä myyntivauhdilla valmiiden asuntojen varasto kasvaa nopeasti. Myynnin hidastuminen rasitti Lemminkäisen talonrakentamisen kolmannen neljänneksen tulosta.

Viime vuoden heinä-syyskuuhun verrattuna Lemminkäinen on myynyt noin neljänneksen vähemmän asuntoja. Ostajaehdokkaat ovat myös peruneet asuntovarauksia aiempaa enemmän. Myymättömien asuntojen määrä kasvoikin kolmanneksella 180:een. Lemminkäinen odottaa määrän kasvavan loppuvuonna, jos myynti ei kohene.

”Haemme aktiivisesti vaihtoehtoja suoralle kuluttajamyynnille ja tehostamme valmiiden asuntojen myyntiä. Toisaalta meillä on tilauskannassa useita pitkäkestoisia
projekteja, kuten Tampereen rantaväylä ja Sibelius-Akatemian peruskorjaus”, Lindholm sanoo.

Suomen talonrakentamisen liikevaihto laski 18 prosenttia 121,9 miljoonaan euroon. Liikevaihtoa laski kilpailu-urakoinnin vähentäminen. Liikevoitto heikkeni 7,5 miljoonasta eurosta lähes nollatulokseksi.

Tilauskantaa kasvattivat suuret urakkakohteet. Uusien tilausten määrä kasvoikin heinä-syyskuussa peräti 90 prosentilla. Suurin urakka on Eduskunnan peruskorjaus.

Kannattavuus parani Venäjän liiketoiminnoissa

Myös Venäjällä Lemminkäisen liikevaihto notkahti heinä-syyskuussa, mutta vain hieman. Liikevoitto kuitenkin lähes tuplaantui 10,6 miljoonaan euroon ja liikevoittoprosentti koheni 16,6:een. Liikevoittoa paransivat omaperusteinen asuntotuotanto vuoden kolmannella neljänneksellä, urakoinnin kateparannukset sekä kannattavat teiden ja siltojen erikoispäällystehankkeet.

Venäjällä Lemminkäisellä oli syyskuun lopussa 173 myymätöntä asuntoa. Viime vuoden vastaavana aikana luku oli 16. Tilauskanta oli 213,6 miljoonaa, mikä on 44 prosenttia viimevuotista vähemmän. Uusien tilausten määrä vuoden kolmannella neljänneksellä oli 5,9 miljoonaa euroa (101,6).

Venäjällä tehdyt tehostamistoimenpiteet ovat Lindholmin mukaan purreet. Asuntojen kysyntä kahdessa Pietarin keskustan kohteessa on jatkunut hyvänä, mikä ei välttämättä kuvaa Venäjän markkinatilannetta kokonaisuudessaan.

Lemminkäisen arvion mukaan talouden kasvunäkymät pysyvät Venäjällä epävarmoina, ja toimintaympäristön ennakointi on vaikeaa. Ruplan kurssilasku ja asuntolainakorkojen mahdollinen nousu saattavat vähentää asuntojen kysyntää lähitulevaisuudessa.

 

Lemminkäinen Oyj

7-9 2014/7-9 2013

Liikevaihto, milj. euroa 646,4/704,1
Liikevoitto ilman kertaeriä, milj. euroa 38,7/ 62,5
Liikevoitto-% 6,0/8,9
Saadut tilaukset, milj. euroa 389,4/538,3

 9/2014 1-9/2013

Liikevaihto, milj. euroa 1 436,2/1 440,1
Liikevoitto ilman kertaeriä, milj. euroa 36,2/ 13,7
Liikevoitto-% 2,5/1,0
Tilauskanta, jatkuvat toiminnot, milj. euroa 1 910,9/1 880,1
Omavaraisuusaste-% 33,0/29,2
Henkilöstö 6 007/6 632

Tätä artikkelia on kommentoitu kerran

Yksi vastaus artikkeliin “Lemminkäisen asuntomyynti tökkii Suomessa”

  1. Mites lehdistön kultapojun Casimirin oma liiketoiminta tekee huonoa tulosta? Eikö ollutkaan sateentekijä omassa suomenruotsalaisessa ankkalammikossaan? Lemminkäistä vuosikymmeniä johtanut lähes sama hallitus on täysin sokea ja uskoo kaiken mitä tämä narsisti sanoo. Kaverin fokus on seuraavassa kahdessa viikossa ja omissa varpaissa eikä kuten yritysjohtajan tulisi olla vuosissa eteenpäin. Vaihdahan Casimir vielä lisää johtoa ja pistä loputkin rakennusalaa ymmärtävät pihalle niin saat omanhenkisesi kaverit ympärille jotka nyökyttelevät.
    Toivottavasti joku ostaa Lemminkäisen ja pian, nyt menis halvalla. Sitten toimari vaihtoon ja rakennusalaa ymmärtävä tilalle.

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat