HS: Suomalaiset toteuttavat asuntomessut Ruotsin Jällivaaraan

Suomalaiset pientalovalmistajat ja Oulun kaupungin kehitysyhtiö Business Oulu järjestävät asuntomessut Pohjois-Ruotsin Jällivaarassa, kertoo Helsingin Sanomat.

Suomalaiset pientalovalmistajat ja Oulun kaupungin kehitysyhtiö Business Oulu järjestävät asuntomessut Pohjois-Ruotsin Jällivaarassa, kertoo Helsingin Sanomat.

Rakennustyöt kaivosyhtiö LKAB:n omistamilla 12 tontilla alkavat ensi kesänä. Messualue avataan yleisölle vuonna 2016.

Kaava-alue sijaitsee noin kilometrin päässä Jällivaaran laskettelukeskuksesta. Tontilla on jo kunnallistekniikka. Kaivosyhtiö on ostanut kunnalta tontit, jotka se myy edelleen rakentajalle noin 30 000 euron kappalehintaan.

Jällivaarassa on kova pula asunnoista, sillä kaivosalue laajenee Malmbergetin vanhalle asuinalueelle, joka joudutaan osittain purkamaan. Vuoresta on vuosikymmenet louhittu rautamalmia.

Ruotsin kaivosalueille on rakennettu nopeaan tahtiin uusia omakoti- ja kerrostaloalueita. Nyt ruotsalaiset haluavat ottaa oppia Oulun Hiukkavaarasta, jonne nousee Pohjois-Suomen suurin uusi kaupunginosa. Hiukkavaaran kaukolämpöverkon suunnittelussa on otettu huomioon, että alueelle rakennetaan maalämpö- tai nollaenergiataloja. Hiukkavaaraa rakentavat talotehtaat tavoittelevat myös Jällivaaran tontteja.

Lue Helsingin Sanomien juttu tästä.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “HS: Suomalaiset toteuttavat asuntomessut Ruotsin Jällivaaraan”

Vastaa

Tilaa uutiskirje

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin. Lisätietoja

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin.

Anna sähköpostiosoitteesi