Kokeile kuukausi maksutta

Nuorissa Suomen tulevaisuus – ministeri palkitsi ammattitaitomaajoukkueen

Opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen palkitsi ammattitaidon MM-kilpailussa WorldSkillsissä menestyneet nuoret Säätytalossa Helsingissä.

Team Finland yhteiskuvassa

Suomeen saatiin kilpailusta pronssimitali tietokoneet ja -verkot -lajissa.

WorldSkills-kilpailu pidettiin Brasilian São Paulossa elokuussa. Suomen ammattitaitomaajoukkueeseen kuului 36 nuorta, jotka kilpailivat 31 ammattialalla. Joukkueen valmensi ja lähetti matkaan Skills Finland.

Suomeen saatiin kisoista MM-mitali: Pekka Tuukkanen voitti pronssia lajinaan tietokoneet ja -verkot. Kokonaisuutena Suomen joukkue pärjäsi hyvin, sillä Suomen kilpailijat saivat 18 lajissa suorituksestaan Medallion for Excellence -tunnustuksen. Tunnustuksen saaminen tarkoittaa sitä, että kilpailija tai tiimi on saanut oman lajinsa keskiarvoa korkeammat pisteet.

”WorldSkills 2015 -kilpailujen tulokset osoittavat, että osaamispohjamme on vahva ja laaja”, Grahn-Laasonen sanoi tervehdyspuheessaan.

Hän muistutti, että maailman terävimmässä kärjessä pysyäksemme meidän on vahvistettava ammatillisen koulutuksen yhteiskunnallista merkitystä ja rohjettava uudistaa ammattikoulutusta ennakkoluulottomasti niin, että se vastaa tulevaisuuden osaamistarpeita.

”Ammatillinen huippuosaaminen ei rakennu Suomessa vain muutaman yksilön ja alan varaan, vaan se perustuu laadukkaaseen ammatilliseen koulutukseen, joka tuottaa työssä ja elämässä tarvittavaa osaamista kaikille aloille ja luo vankan pohjan osaamisen kehittämiselle läpi työuran.”

WorldSkills São Paulo 2015, palkitut suomalaiset

Pronssia:
Pekka Tuukkanen, tietokoneet ja -verkot
Medallion for Excellence (oman lajin keskiarvon ylittävästä suorituksesta):
Niklas Kyrkkö ja Lauri Luoma, mekatroniikka
Pekka Sumiloff, hitsaus
Johanna Eloranta, laatoitus
Roope Mehtonen, lentokonehuolto
Iiro Jansson, putkiasennus
Niko Kinnunen, elektroniikka
Lauri Eskola, verkkosivujen tuottaminen
Henna Otronen, maalaus ja tapetointi
Jaakko Järvi, huonekalupuuseppä
Anni Paakkinen, kultaseppä
Josefiina Kivero, floristiikka
Joona Jaakkola, hiusmuotoilu
Eve Korhonen, muoti ja vaatetus
Mikaela Kärki, kondiittori
Lari Helenius, kokki
Laura Tikkanen, ravintolapalvelu
Juuso Hietamies, kylmäkoneasennus
Stina Katajisto, lähihoitaja

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Nuorissa Suomen tulevaisuus – ministeri palkitsi ammattitaitomaajoukkueen”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat