Akun lukijat tietävät, että välillä Paratiisitiellä tulvii. Näin kävi myös Helsingin Askolantiellä, joskaan tässä tapauksessa syynä eivät olleet talon isännän itseoppineet korjausmenetelmät.
Vielä aamulla kahden perheen omakotitalon kellarikerroksessa oli kaikki hyvin, kun Hyyppä ripusti pyykkejä kuivumaan. Iltapäivällä talon toisen asunnon omistaja soitti ja kertoi, että pohjakerros on veden vallassa.
”Parketti kellui, kuten pitikin, mutta tavallista korkeammalla. Lattialla oli vettä paikasta riippuen 5–20 senttiä. Olo oli kuin Akulla pahimmillaan”, Hyyppä kuvailee näkymää.
Talon vieressä sijaitseva sadevesikaivo oli täynnä, eikä kaivon tyhjentämisestä huolehtinut uppopumppu pyörinyt. Vedenpaljouden syy ei kuitenkaan ollut pumpussa eikä helmikuun vesisateissa. Pelastuslaitoksen miehet totesivat 150 vesikuution pumppaamisen jälkeen, että kyse ei ole sadevedestä.
Paikalle kutsuttu Helsingin Veden edustaja myönsi pienen mittailun jälkeen, että ongelman hoitaminen kuuluu vesilaitokselle. Katua kaivettiin auki, ja tulvan syyksi paljastui vuotava runkovesiputki.
Kaaokseen alkoi tulla järjestystä, kun vakuutusyhtiö lähetti paikalle kiinteistövahinkojen torjuntaan erikoistuneen Polygon Finlandin miehiä vesi-imureiden, puhaltimien ja purkuvälineiden kanssa.
”Eleettömän rauhallisesta toiminnasta näki, että he ovat hoitaneet tällaisia tilanteita ennenkin.”
Jatkossa kännykkä hälyttää
Hyypän 2 000 kirjaa selvisivät vesivahingosta kuivin sivuin, mutta kaikille naapurin tavaroille ei käynyt yhtä hyvin. Kellarikerros kastui niin pahasti, että kaikki pinnoitemateriaalit jouduttiin purkamaan. Myönteistä on se, että pohjakerroksen putket tulevat samalla vaivalla vaihdettua.
Tulevia kohtalotovereita Hyyppä neuvoo selvittämään etukäteen, mitä yhteistyökumppaneita oma vakuutusyhtiö käyttää. ”Kaikkein eniten otti päähän seistä nilkat vedessä ja kuunnella puhelimesta vakuutusyhtiön odotusmusiikkia.”
Ensi töinään hän selvitti, korvaako kiinteistö- ja kotivakuutus tällaisen vesivahingon. Tilanne näytti huonolta, kunnes vahingon aiheuttajaksi osoittautui vesilaitos. Helsingin Veden käyttämä Pohjola korvaa vahingot. Vakuutusyhtiön toiminnalle Hyyppä antaa tunnustusta.
Myös sadevesikaivon pumpun kunto kannattaa Hyypän mukaan tarkistaa ja laittaa varoitussysteemit kuntoon. Nyt hänen kännykkänsä hälyttää, jos salaojakaivon vedenpinta nousee liian ylös. Myös vesihälyttimiä on viisasta sijoittaa riskialttiisiin kohtiin.
Näyttää siltä, että vesivahinko saattaa jäädä Hyypän talossa ainutkertaiseksi tapahtumaksi. Paratiisitiellä tulvii mitä ilmeisimmin myös tulevaisuudessa.
Tätä artikkelia ei ole kommentoitu
0 vastausta artikkeliin “Kääk! Kellarikerros on täynnä vettä”