Kokeile kuukausi maksutta

Länsimetro otti Lauttasaaren metroaseman työmaan itselleen loppuunsaatettavaksi

Rakennuslehden saamien tietojen mukaan Länsimetro on ottanut Lauttasaaren metroaseman rakennustyömaan haltuunsa urakoitsijalta kesken urakan.

Rakennuslehden saamien tietojen mukaan Länsimetro on ottanut Lauttasaaren metroaseman rakennustyömaan haltuunsa urakoitsijalta kesken urakan.

Urakoitsija on Skanska Infra Oy.

”Olemme tehneet Skanska Infran kanssa järjestelyjä, joilla työmaa on otettu meille. Tähän ei sisälly mitään dramaattista”, Länsimetro Oy:n hallituksen puheenjohtaja, Espoon teknisen toimen johtaja Olli Isotalo vahvistaa.

Rakennuslehti ei tavoittanut Länsimetron toimitusjohtajaa Matti Kokkista kertomaan tarkemmin sopimuksen yksityiskohdista. Isotalon mukaan Lauttasaaren metroasema tehdään valmiiksi ”sopivalla kuviolla”.

Skanska Infra Oy:n toimitusjohtaja Ari Huovila muotoilee asian varovaisen pyöreästi. ”Kyseessä ei ole sopimuksen katkaisu. Luovutamme metroaseman lähipäivinä. Olemme sopineet puolin ja toisin, että luovutamme kohteen sovitulla tavalla. Kaikkea ei pystytä tekemään valmiiksi, ei ole järkevää laittaa kattoa umpeen, kun kaikkia tekniikka-asennuksia ei ole tehty”, hän vastaa kysymykseen, onko urakkasopimus katkaistu kesken rakennustöiden.

Sopimusta on tarkennettu Länsimetro Oy:n kanssa alkuperäisestä urakkasopimuksesta. Huovila ei anna tarkkaa vastausta, milloin tarkennus on tehty. Huovilan mukaan kyseessä ei ole sopimusriita.

Tätä artikkelia on kommentoitu 6 kertaa

6 vastausta artikkeliin “Länsimetro otti Lauttasaaren metroaseman työmaan itselleen loppuunsaatettavaksi”

  1. Hyvässä sovussa hyvä tulee ? Taitaa olla ” sukset ristissä ” oikein kunnolla.

  2. Urakoitsija rakentanut puolet, laskuttanut kaiken. Silloin kelpaa jättää homma kesken sopuisasti.

  3. Tilanne kertoo kaiken, miten hankeen tuotanto-ohjaus on mennyt pieleen. Jos laiteasennukset eivät vieläkään ole paikoillaan, on testauksiakin hieman hankalaa alkaa suorittaa. Kyllä näistä viiveistä/ongelmista olisi pitänyt LM:n ja Swecon jo aikoja sitten tietää. Toivottavasti ottavat opiksi jatkometron töissä.

  4. Lauttasaaren aseman rakennustyöt ovat pahasti vaiheessa.

    1. Jos muistan oikein niin Skanska pääsi aloittamaan työt vuoden myöhässä. Vaikuttikohan mitenkään aikatauluun ?

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat