Kokeile kuukausi maksutta

Suomen Maastorakentajat urakoi Lahden eteläisen sisääntulotien parannustyöt

Liikennevirasto allekirjoitti 4. toukokuuta maantien 167 Lahden eteläisen sisääntulotien parantamisesta Suomen Maastorakentajat oy:n kanssa. Urakka on osa valtatien 12 Lahden eteläinen kehätie -hankekokonaisuutta.

Liikennevirasto allekirjoitti 4. toukokuuta maantien 167 Lahden eteläisen sisääntulotien parantamisesta Suomen Maastorakentajat oy:n kanssa. Urakka on osa valtatien 12 Lahden eteläinen kehätie -hankekokonaisuutta.

Suomen Maastorakentajat toteuttaa maantien 167 parantamisen kokonaisurakkana Liikenneviraston ja Lahden kaupungin laadituttaman rakennussuunnitelman pohjalta. Urakan arvo on noin 18 miljoonaa euroa.

Työt maastossa käynnistyvät viikolla 19. Ensimmäisenä ovat vuorossa mittaustyöt sekä kiertotien rakentaminen.

”Maantien 167 parantaminen nelikaistaiseksi reilun kolmen kilometrin matkalla varmistaa sujuvan siirtymisen Lahden eteläisen kehätien ja Lahden itäpuolella kulkevan valtatien 4 välillä, toisin sanoen siirtymisen Orimattilan suuntaan”, projektipäällikkö Janne Wikström Liikennevirastosta kertoo.

Vuonna 1987 perustettu Suomen Maastorakentajat oy on perheyhtiö, joka on erikoistunut vaativien kohteiden rakentamiseen. Yhtiö työllistää suoraan noin 140 henkeä.

”Sopimus on meille merkittävä, ja tässä urakassa pääsemme hyödyntämään vuosikymmenien kuluessa syntynyttä infra- ja siltarakentamisen osaamistamme”, Maastorakentajien Pirkanmaan ja Hämeen aluejohtaja Vesa Nuora sanoo.

Taratest tekee valtatien 12 täydentävät pohjatutkimukset

Valtatien 12 Lahden eteläisen kehätien täydentävät pohjatutkimukset suorittaa Taratest oy, joka voitti kilpailutukset sekä hankeosa 1A:n että 1B:n osalta. Hankeosa 1A alkaa hankealueen rajalta Soramäestä ja jatkuu Okeroisten eritasoliittymän itäpuolelle ja hankeosa 1B puolestaan alkaa Okeroisten eritasoliittymän länsipuolelta ja päättyy hankealueen rajalle Kujalaan. Sopimuksen arvo on hankeosa 1A:n osalta noin 180000 euroa ja 1B:n osalta 190000 euroa. Pohjatutkimukset on aloitettu Okeroisten tulevan eritasoliittymän kohdalta ja niitä jatketaan kesän ajan.

Valtatie 12 Lahden eteläinen kehätie -hankkeen tavoiteaikataulun mukaisesti työt alkavat valtatien 12 osalta vuonna 2018.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Suomen Maastorakentajat urakoi Lahden eteläisen sisääntulotien parannustyöt”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat