Kokeile kuukausi maksutta

Kaleva: Lassila & Tikanoja suunnittelee uutta keskusta Ouluun – maksaisi useita miljoonia

Lassila & Tikanoja suunnittelee uuden materiaalitehokkuuskeskuksen perustamista Ouluun Kiimingin Välimaalle. Paikalla sijaitsi ennen Kiimingin kaatopaikka.

Lassila & Tikanoja suunnittelee uuden materiaalitehokkuuskeskuksen perustamista Ouluun Kiimingin Välimaalle. Paikalla sijaitsi ennen Kiimingin kaatopaikka.

Lassila & Tikanoja kertoo etsineensä pitkään Oulun seudulta tällaiseen toimintaan sopivaa aluetta. Välimaan alueelle on osoitettu jätteenkäsittelyalueen varaus maakuntakaavassa ja Uuden Oulun yleiskaavassa.

Välimaalle rakennetaan käsittelykenttiä, laitteistoja ja loppusijoitusalueita. Heikkinen kertoo, että toteutuessaan alueelle tehtävät investoinnit olisivat kustannuksiltaan useiden miljoonien luokkaa. ”Kun ensin on käyty ympäristövaikutusten arviointiprosessi ja saatu ympäristölupa, tarkoitus on aloittaa rakentaminen mahdollisimman nopeasti. Tavoitteemme on aloittaa rakentaminen vuonna 2019, mutta aikataulu ei ole meidän käsissämme”, Heikkilä sanoo.

otsikkoa muokattu klo 17.10.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Kaleva: Lassila & Tikanoja suunnittelee uutta keskusta Ouluun – maksaisi useita miljoonia”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat