Kokeile kuukausi maksutta

Tampereen raitiotiehankkeen toinen vaihe starttaa

Tampereen kaupunki ja Tampereen Raitiotie oy ovat allekirjoittaneet sopimuksen Tampereen raitiotiehankkeen toisen osan kehitysvaiheesta.

Tästä ei voi vielä päätellä raitiovaunujen lopullista ulkonäköä. Kuva: Tampereen kaupunki/IDIS Design Oy

Tiedotteen mukaan hanke toteutetaan allianssimallilla, jossa Tampereen kaupungin ja Tampereen Raitiotien tilaaman palvelun tuottajina ovat YIT, Pöyry ja VR Track. Mallin mukaisesti hankkeen tilaaja, suunnittelijat ja urakoitsijat toimivat yhteistyössä hankkeen toteuttamisessa.

Kehitysvaiheen arvioidaan kestävän vuoden 2020 loppuun, ja sen kustannusarvio on 2,9 miljoonaa euroa. Kehitysvaiheessa haetaan parhaat toteutettavissa olevat ratkaisut rakentamispäätöksen tueksi Pyynikintorin ja Lentäväniemen väliselle rataosuudelle.

Raitiotien toinen osa on alustavasti tarkoitus rakentaa vuosina 2021–2024. Tämän myötä raitiotieverkosto laajenee Tampereen keskustasta Lentäväniemeen.

”Kasvavien kaupunkiseutujen kehittäminen on YIT:lle strategisesti tärkeää. Hankkeiden toteutuksessa haluamme olla mukana kehittämässä yhä enemmän yhteistoiminnallisia toteutusmalleja. Tampereen raitiotiehankkeessa nämä molemmat toteutuvat. Hankkeen aiemmissa vaiheissa allianssiosapuolten yhteistoiminta on jo osoittanut tuloksellisuutensa, ja on hienoa, että pääsemme jatkamaan tätä myös linjan länsisuunnan kehitysvaiheessa”,  YIT:n divisioonanjohtaja Jarkko Salmenoja toteaa.

”Tampereen raitiotiehankkeen toinen osa on mielenkiintoinen, mutta haastava raitiotiekaupunkihanke, jossa raitiotieallianssi pääsee nyt hyödyntämään täysimääräisesti ensimmäisestä osasta saatuja kokemuksia. Olemme Pöyryllä iloisia saadessamme olla mukana tuomassa infraosaamistamme hankkeen tähänkin osaan”, sanoo Pöyryn Pohjois-Euroopan Infra-liiketoiminnasta vastaava johtaja Mikko Inkala.

”Haemme VR Trackillä kasvua raitioteistä ja kaupunkiympäristössä toimimisesta. Olemmekin todella innoissamme mukana Tampereen seudun kehitystä voimakkaasti tukevan hankkeen toisessa osassa. Meillä on hyvät lähtökohdat onnistumiseen, sillä suunnittelijamme pystyvät käyttämään ykkösvaiheessa kerättyjä oppeja sekä saamaan välitöntä palautetta ja kehittämisideoita jo käynnissä olevalta rakentamisen projekteilta”, toteavat VR Trackin suunnittelun johtaja Harri Yli-Villamo ja rakentamisen johtaja Jouni Kekäle.

Raitiotien nyt käynnissä olevan ensimmäisen vaiheen aikana rakennetaan 15 km:n pituinen raitiotieyhteys keskustasta Hervantaan ja keskussairaalalle sekä varikko Hervantaan.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Tampereen raitiotiehankkeen toinen vaihe starttaa”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat