Kokeile kuukausi maksutta

FinnBuildin Highlights-palkinto meni netissä tehtävälle työturvallisuuden perehdytykselle

FinnBuild Highlights -kisan parhaimmaksi tuotteeksi on valittu rakennustyömaiden turvallisuuteen liittyvä nettikoulutus, ePerehdytys, jonka ovat tuottaneet Suomen Rakennusmedia ja Rakennusteollisuus.

Palkinto jaettiin FinnBuild-tapahtuman Rakennuslehti Awards -tilaisuudessa torstai-iltana.

FinnBuild Highlights -kilpailuun haki mukaan 69 yritystä, joista 10 sai tuomaristolta kunniamaininnan. Kisan tavoitteena oli esitellä FinnBuildin mielenkiintoisimmat tuotteet, järjestelmät, menetelmät ja palvelut.

Kilpailun voittajaksi nousi ePerehdytys, joka liittyy suoraan rakennustyömaiden työturvallisuuteen.  Voittaja saa palkkioksi Suomen Messusäätiön rahoittaman, 3 000 euron arvoisen stipendin.

Aikaa vapautuu työmaakohtaiseen perehdytykseen

Nettipohjainen perehdytys antaa käyttäjilleen yhden ja saman yleisperehdytyksen, joka on voimassa kaikilla työmailla jo ennen työntekijän saapumista työmaalle. Näin aikaa vapautuu työmaakohtaiseen perehdytykseen ja paikallisten riskipaikkojen läpikäymiseen. Tämä parantaa työturvallisuutta ja alentaa välillisesti tapaturmataajuutta.

Verkossa tehty ja hyväksytysti suoritettu perehdytys tallentuu Suomen Tilaajavastuun ylläpitämään Taitorekisteriin ja tieto on luettavissa Valttikortilta, joka on työmailla yleinen henkilötunniste.

Tieto voidaan myös integroida kulunvalvontajärjestelmään, mikä helpottaa perehdytystilanteen seuraamista työmailla.

Hyväksytty tulos on voimassa 12 kuukautta, minkä jälkeen yleisperehdytys on tehtävä uudestaan. Palvelu muistuttaa automaattisesti perehdytyksen voimassaoloajan umpeutumisesta.

”ePerehdytys uudistaa omalta osaltaan työkulttuuria ja työturvallisuusosaamista ja on konkreettinen esimerkki uudesta digitaalisuudesta työmaalla”, toteaa raadin puheenjohtaja Ilkka Salo Talotekninen teollisuus ja kauppa ry:stä.

”On helppoa keskittyä työmaakohtaisiin riskitekijöihin, kun yleisperehdytys on kunnossa jo etukäteen. Näin ajankäyttö tehostuu. Kyseessä on sekä turvallisuutta että laatua edistävä innovaatio, joka soveltuu sekä rakennus- että talotekniikkaväelle. Koulutus vaikuttaa kattavasti läpi koko alan”.

Hyviä hakemuksia ja perusteluita

Varsinaiseen kilpailuun osallistui 69 hakijaa.

”Sekä voittajaa että Highlightsien joukkoon valittuja yhdisti hyvin laaditut hakemukset sekä selkeät perustelut siitä, mihin ongelmaan nämä tuotteet tai palvelut tuovat ratkaisun. Raati antoi erityisesti arvoa niille hakemuksille, joissa oli osattu ottaa huomioon rakennusalan koko kokonaisuus”, Salo toteaa.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “FinnBuildin Highlights-palkinto meni netissä tehtävälle työturvallisuuden perehdytykselle”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat