Kokeile kuukausi maksutta

Hypo: Asuntohintojen nousu prosentin tuntumassa tänä ja ensi vuonna

Asuntokauppa kasvaa Hypon mukaan yllättävän kitsaasti, vaikka palkat ovat nousseet ja kuluttajaluottamus takoo ennätyksiä.

Samaan aikaan uusia asuntoja valmistuu enemmän kuin 90-luvun alun jälkeen. Rakennusbuumi kääntää kauppaluvut hieman plussalle.

Hypo ennustaa, että asuntohinnat kipuavat tänä vuonna 1,1 ja ensi vuonna 1,0 prosenttia. Pääkaupunkiseudulla hinnat nousevat sekä tänä että ensi vuonna 2,5 prosenttia.

Ydinkeskusten veto näkyy selvästi kasvukaupungeissa, sillä esimerkiksi Helsingissä kovin kysyntä osuu kolmen kilometrin säteelle rautatieasemasta. Sen sijaan viime vuosien ”Järvenpää-ilmiö” nikottelee.

Kasvukeskusten ydinkeskustat vetävät väkeä, mutta raideliikenteen varrella sijaitsevat taajamat vetävät henkeä. Uusia asuntoja valmistuu nyt niin paljon, ettei ostajia ja vuokraajia riitä heti kaikille.

”Kaupungistuminen tukee kuitenkin Järvenpää-ilmiötä tulevina vuosina. Tornitalot ja suurimmat suunnitelmat voivat jäädä toteuttamatta, mutta kysyntä tavallisille kodeille ei katoa”, toteaa Hypon pääekonomisti Juhana Brotherus tiedotteessa.

Asuntokauppaan vaikuttaa se, että syntyvyys supistuu ja eläkeläiset vaihtavat kotiaan harvakseltaan. Myös asuntosijoittajabuumi näkyy selvästi, sillä finanssikriisin jälkeen asuntosijoitusasuntojen määrä on noussut 40 prosenttia, kun ensiasunnon ostajien määrä on laskenut 35 prosenttia.

Hypon mukaan varainsiirtoverosta on muodostunut muuttovero, joka pitää ihmiset paikallaan.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Hypo: Asuntohintojen nousu prosentin tuntumassa tänä ja ensi vuonna”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat