Ilmakuvassa Palosaaren kampusalue. Kuva: Vaasan yliopisto

Vaasan yliopisto ja kaupunki ostivat kampusalueen

Palosaaren kampusalue on siirtynyt huhtikuun lopussa kaupungin ja  yliopiston omistaman Vaasan Merikampus oy:n omistukseen.

Kirjoittaja(t) Johanna Aatsalo

Kauppahinta oli noin 26 miljoonaa euroa.

Kiinteistöyhtiön tarkoituksena on hallinnoida ja kehittää yliopiston käytössä olevaa lähes 30000 neliön kiinteistöpinta-alaa, jota käyttää päivittäin 500 työntekijää ja 5000 opiskelijaa. Kehittämiskohteina ovat esimerkiksi modernit oppimisympäristöt, tilatehokkuus ja tilojen käyttöasteen nostaminen.

Yliopiston strategiassa kampus ja sen kehittäminen yhdessä ympäröivän yhteisön kanssa on elintärkeässä roolissa.

”Haluamme tehdä tästä maailmanluokan kampusalueen, ja nyt suoralla omistajuudella mahdollistuu joustava ja tehokas tilakehittäminen henkilöstön ja opiskelijoiden tarpeiden mukaan. Lisäksi yhteistyö kaupungin kanssa on hieno esimerkki aidosti lisäarvoa tuovasta yhteistyömallista. Vahvistamme yhdessä koulutuksen ja tutkimuksen merkitystä osana Vaasan kaupungin mielikuvaa”, Vaasan yliopiston rehtori Jari Kuusisto toteaa.

Yliopisto omistaa Merikampuksesta kaksi kolmasosaa ja kaupunki yhden kolmasosan.

Vaasan kaupunki on pitkäjänteisesti panostanut kaupungin, yliopiston ja muiden korkeakouluyksikköjen sekä elinkeinoelämän väliseen yhteistyöhön. Se on jo investoinut merkittävästi muun muassa ammattikorkeakoulujen käytössä oleviin toimitiloihin.

”Haluamme luoda maan parhaan, verkostoituneen kampusalueen”, Vaasan kaupunginjohtaja Tomas Häyry sanoo.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Vaasan yliopisto ja kaupunki ostivat kampusalueen”

Vastaa

Tilaa uutiskirje

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin. Lisätietoja

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin.

Anna sähköpostiosoitteesi