Kokeile kuukausi maksutta

Googlen jättihankkeessa Haminassa mukana suomalaisurakoitsijoita – rakennustyöt alkaneet

Suomalaisurakoitsijoita on valittu mukaan Googlen uuden palvelinkeskuksen rakennusprojektiin.

Haminan nykyisen palvelinkeskuksen jäähdytysjärjestelmä on Googlen edistynein ja tehokkain. Se perustuu meriveteen ja sen ansiosta keskuksessa ei tarvitse käyttää lainkaan kompressoreihin tai jäähdytysaineisiin perustuvaa jäähdytystä. Kuva: Google.

Ensimmäisen vaiheen rakennustyöt Haminan Summan alueella ovat alkaneet.

”Parhaillaan käynnissä on pääurakoitsijan ja tärkeimpien aliurakoitsijoiden väliset neuvottelut. Osin aliurakoitsijoiden valintaprosessi on vielä vaiheessa”, Googlen edustaja kertoo.

Rakennuslehden tietojen mukaan hankkeen pääurakoitsija on yhdysvaltalainen rakennus- ja insinööritoimisto Fluor. Yhtiö rekrytoi parhaillaan väkeä Haminaan hollantilaisen tytäryhtiönsä kautta. Google ei palvelinkeskushankkeiden erityisen luonteen vuoksi kommentoi hankkeidensa yksityiskohtia.

Google ei kerro tässä vaiheessa tarkemmin yksityiskohtia valitsemistaan aliurakoitsijoistaan, mutta yhtiön edustaja kertoo Rakennuslehdelle, että suomalaisyrityksiä on haluttu valita mukaan mahdollisimman paljon.

”Hankkeen erityisvaatimusten vuoksi kaikki aliurakoitsijat eivät ole suomalaisia yhtiöitä. Aliurakoitsijoilla on kuitenkin mahdollisuus tehdä pienempiä sopimuksia paikallisten yritysten kanssa, kun työt rakennustyömaalla edistyvät.”

Googlen arvion mukaan työmaan väkimäärä saavuttaa huippunsa eli noin 1 500 – 1 700 työntekijän määrän tämän vuoden lopulla tai aikaisin ensi vuoden alussa.

Tätä artikkelia on kommentoitu 2 kertaa

2 vastausta artikkeliin “Googlen jättihankkeessa Haminassa mukana suomalaisurakoitsijoita – rakennustyöt alkaneet”

  1. Kiinnostunut osallistumaan teräsrakenteita valmistavana yhtiönä alihankinta urakoista kohteeseen.

  2. Joo ja lämpö pumpataan mereen, voisi varmaan hyödyntää Haminan lämmittämiseen.

Vastaa käyttäjälle Nimetön Peruuta vastaus

Viimeisimmät näkökulmat