Kokeile kuukausi maksutta

Kommentti: Miksi asuntorakentaminen ei suostu romahtamaan synkkien ennusteiden mukaisesti?

Uusien asuntojen rakentamiseen on ennustettu romahdusta jo parin vuoden ajan, mutta kova meno jatkuu aina vaan.

Helsingin Verkkosaareen nousee uusia asuntoja. Kuva: Matti Vuohelainen

Tahdin piti hiljentyä viimeistään nyt syksyllä, sillä tänä vuonna valmistuu poikkeuksellisen paljon asuntoja.

Valmiiden myymättömien asuntojen määrä lähtikin kasvuun viime talvena pääkaupunkiseudun ulkopuolella. Normaalioloissa trendi olisi jatkunut ja valmiiden myyntivarasto olisi kasvanut reilusti kesän aikana. Se olisi hyydyttänyt asuntoaloituksia.

Toisin kuitenkin kävi. Ensin YIT keksi myydä asuntojaan osittain itse omistamalleen sijoitusyhtiölle. Muut rakentajat seurasivat esimerkkiä ja tyhjensivät varastojaan myymällä valmiita tai valmistumisvaiheessa olevia asuntoja nippuina sijoittajille. Se toi tilaa vilkkaalle uudisrakentamiselle.

Näyttääkin siltä, että vanhat lainalaisuudet eivät nyt toimi asuntomarkkinoilla. Tämä lienee myös yksi syy siihen, miksi suhdanne-ennusteet ovat osoittautuneet liian pessimistisiksi. Markkinoilla on runsaasti sijoittajia, jotka etsivät miinuskorkojen oloissa tuottoja kiinteistöistä ja asuntomarkkinoilta.

Ulkomaiset pääomat tuovat keittoon omat mausteensa. Asumistuen vauhdittamana asunnot tuottavat hyvin.

Asuntorakentamisen vauhti on jatkunut neljä vuotta, eikä välitöntä, isoa käännöstä ole näkyvissä. Tilanne ei kuitenkaan ole uusi normaali. Kun käänne joskus tulee vaikka jonkin ulkoisen shokin seurauksena, vaikutukset saattavat yllättää rajuudellaan.

Tätä artikkelia on kommentoitu 3 kertaa

3 vastausta artikkeliin “Kommentti: Miksi asuntorakentaminen ei suostu romahtamaan synkkien ennusteiden mukaisesti?”

  1. Vastaus kiivaana käyvään asuntokauppaan on suuri kysyntä ja pieni tarjonta. Tällä hetkellä kaupaksi menee laatu kuin laatu ja hirveällä hintaa.

  2. Kyllä asuntokauppa hidastuu ensi vuonna, kun yksityiset sijoittajat tai rahastot eivät saa ostamiaan sijoitusasuntoja vuokratuksi.

  3. Asumistuet valuvat ulkomaisille sijoittajille ja veroparatiisien varjossa toimiville vuorineuvoksille.

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat