Kokeile kuukausi maksutta

Raju muutos taloyhtiöissä: Vesilaskun on perustuttava jatkossa toteutuneeseen kulutukseen uusissa ja peruskorjatuissa rakennuksissa

Valtioneuvosto antoi ennen juhannusta eduskunnalle lakiesityksen, jolla uudistettaisiin kaukolämmön, kaukojäähdytyksen ja veden mittaamista ja laskutusta.

Kulutuksen mukaisella laskutuksella pyritään parantamaan energiatehokkuutta. Kuva: Liisa Takala

Uudistuksen tavoitteena on edistää energiansäästöä ohjaamalla kotitalouksien veden ja lämmitysenergian kulutusta energiatehokkaampaan suuntaan.

Samalla laskutuksessa siirryttäisiin toteutuneeseen kulutukseen perustuvaan laskutukseen, ja varmistettaisiin energiakulutusta koskevan tiedon saanti.

Esitys liittyy EU:n energiatehokkuusdirektiivin muutoksen toimeenpanoon.

Vesilasku kulutuksen mukaan

Lakiehdotuksen mukaan vedestä perittävän korvauksen perusteena on oltava huoneistokohtaisesti mitattu todellinen kulutus.

Lain voimaantulon jälkeen etäluettavilla mittareilla mitattuun kulutukseen perustuva laskutus tulisi aina sovellettavaksi uusissa taloyhtiöissä.

Vanhat taloyhtiöt siirtyisivät kulutusperusteiseen laskutukseen sitä mukaa, kun niissä lain voimaantulon jälkeen tehtävän putkisaneerauksen yhteydessä asennettaisiin asianmukaiset etäluettavat vesimittarit.

Tällä hetkellä huomattavassa osassa taloyhtiöistä vesimaksun perusteena on esimerkiksi huoneiston asukkaiden lukumäärä tai veden yksikkökustannus pinta-alaa kohti.

Vuokralaiselta vedestä perittävä korvaus perustuu usein kiinteään vesimaksuun.

Huoneistokohtaisten vedenkulutusmittareiden asentaminen uusiin rakennuksiin on säädetty pakolliseksi jo vuonna 2011 ja putkisaneerauksissa vuonna 2013.

Asunto-osakeyhtiön osakkeenomistajalle, vuokralaiselle sekä asumisoikeuden haltijalle olisi vedestä perittävän korvauksen perinnän yhteydessä annettava tiedot laskutuksen perusteena olevasta veden mitatusta kulutuksesta ja muista laskutuksen määräytymisen perusteista.

Toimitettavista tiedoista on tarkoitus säätää tarkemmin valtioneuvoston asetuksella.

Muutos näkyy myös Ara-taloissa

Muutos vaikuttaa myös Ara-taloissa asuviin vuokralaisiin ja asumisoikeuden haltijoihin.

Jos rakennukseen on asennettu huoneistokohtaiset mittarit, on vuokralaiselta tai asumisoikeuden haltijalta vedestä perittävän korvauksen perustuttava luotettavasti mitattuun todelliseen kulutukseen.

Vuokralaisille ja asumisoikeuden haltijoille olisi toimitettava maksutta täsmälliset ja selkeät kulutus- ja laskutustiedot.

Saman omistajan arava- ja korkotukilainalla lainoitettujen vuokratalojen ja -asuntojen vuokrat voidaan tasata. Sama pätee asumisoikeustaloihin ja -asuntoihin.

Vedestä aiheutuvia kustannuksia ei kuitenkaan saa ottaa mukaan tasaukseen, jos veden mittaus perustuu mitattuun todelliseen kulutukseen. Tällä tavoin estetään se, että todelliseen kulutukseen perustuvia käyttövesikustannuksia voisi siirtää tasauksen kautta toisten asukkaiden maksettavaksi.

Muutoksia myös lämmitys- ja jäähdytyspuolelle

Myös lämmityksen ja jäähdytyksen mittaukseen ja laskutukseen on tulossa muutoksia.

Uusille rakennuksille toimitettava kaukolämpö ja kaukojäähdytys on mitattava etäluettavilla mittareilla. Jo asennetut kaukolämpö- ja kaukojäähdytysmittarit olisi muutettava etäluettaviksi tai korvattava etäluettavilla mittareilla viimeistään 31.12.2026.

Kaukolämmön myyjän velvollisuus kulutus- ja polttoainetietojen toimittamiseen asiakkailleen laajenee.

Asiakkaan tulisi saada laskun mukana tai esimerkiksi internetin välityksellä tietoja energiankulutuksestaan, kulutuksensa ilmastovaikutuksista, energiantuotannon polttoaineista sekä vertailutietoa muiden samanlaisten kuluttajien energian käytöstä.

Valtioneuvoston asetuksella säädetään tarkemmin lämmityksen, jäähdytyksen ja veden kulutuksen kustannusten jakamisesta.

Lakimuutosten on tarkoitus tulla voimaan 24.10.2020 mennessä.

Tätä artikkelia on kommentoitu kerran

Yksi vastaus artikkeliin “Raju muutos taloyhtiöissä: Vesilaskun on perustuttava jatkossa toteutuneeseen kulutukseen uusissa ja peruskorjatuissa rakennuksissa”

  1. Entäs ne taloyhtiöt joissa on jo as.kohtaiset mittarir mutta vuodenalusta muutettiin neliöperusteiseksi? Yhtiö myyty ulkom. rahoitusyhtiölle.

Vastaa käyttäjälle Seppo pellikainen Peruuta vastaus

Viimeisimmät näkökulmat