Sopimus koskee reilun 12 hehtaarin maa-aluetta Lappeenrannan Skinnarilan kaupunginosassa aivan yliopistokampuksen vieressä. Vuokra-aika ulottuu vuoden 2080 elokuuhun saakka.
Sopimuksen mukaan LOAS saa kaikkiaan noin 8 000 kerrosneliömetriä rakennusoikeutta opiskelija-asuntojen rakentamiseen. Tontin vuokralaisella on oikeus päättää rakentamisen tiellä olevan puuston käytöstä. Myös autopaikkojen ja kulkureittien rakennuttamisesta tälle alueelle vastaa LOAS.
LOAS suunnittelee tontille noin 180 opiskelija- ja noin 10 tutkija-asunnon rakentamista muutaman kymmenen metrin etäisyydelle yliopistosta. Mikäli suunnitelmat toteutuvat, rakennus valmistuisi kesällä 2023.
”Ilo päästä rakentamaan opiskelijoille asuinrakennusta aivan kampuksen kylkeen. Tämä lisää merkittävästi alueen toimivuutta”, LOASin toiminnanjohtaja Joonas Grönlund sanoo.
Kampuksen läheisyyteen on toivottu pitkään opiskelija-asumista.
”Opiskelijoiden asuminen kampuksen läheisyydessä vähentää liikkumisen tarvetta jokapäiväisessä tekemisessä ja näin helpottaa myös opiskelijoiden arkea”, SYKin toimitusjohtaja Sanna Sianoja kertoo tiedotteessa.
Tätä artikkelia ei ole kommentoitu
0 vastausta artikkeliin “Lappeenrantaan rakennetaan lisää opiskelija-asuntoja”