Kokeile kuukausi maksutta

Torniossa käynnistyy biokaasulaitoksen suunnittelu – noin 7 miljoonan euron investointi käyntiin 2023?

Mahdollinen investointipäätös tehdään lisäselvitysten jälkeen ja aikaisintaan kuluvan vuoden loppuun mennessä.

esiselvityksen mukaan biokaasun tuotantolaitos sekä tankkausasemia olisi järkevää ja kannattavaa sijoittaa Meri-Lapin alueelle. Biokaasulaitoksen sijoituspaikaksi on kaavailtu Torniossa sijaitsevan Jäkälän jätekeskuksen aluetta. (Kuva: Business Tornio)

Torniossa toimiva kehitysyhtiö Business Tornio ja Tornion Energia ovat tehneet alustavan sopimuksen biokaasulaitoksen investointisuunnitelman laatimisesta Tornioon. Mahdollinen investointipäätös tehdään aikaisintaan kuluvan vuoden loppuun mennessä.

Macon Oy:n toteuttaman esiselvityksen mukaan biokaasun tuotantolaitos sekä tankkausasemia olisi järkevää ja kannattavaa sijoittaa Meri-Lapin alueelle. Biokaasulaitoksen sijoituspaikaksi on kaavailtu Torniossa sijaitsevan Jäkälän jätekeskuksen aluetta. Laitoksen sijoittuminen Jäkälän välittömään läheisyyteen voisi tuoda myös synergiaetuja kaatopaikkatoiminnalle alueella.

Selvityksen tulosten myötä laaditaan investointisuunnitelma ja kartoitetaan potentiaalisia yhteistyökumppaneita sekä käydään tarkemmat neuvottelut kumppaneiden, laitetoimittajien ja alihankkijoiden kanssa. Investoinnin suuruus olisi nykytietojen mukaan noin 7 miljoonaa euroa.

Tarkempien suunnitelmien, lupien ja valmistelevien töiden arvioidaan vievän aikaa arviolta kesään 2022 saakka ja varsinaisen rakentamisen kaasun tuotannon käynnistäminen vaatii noin 12kk tarvittavien lupien myöntämisestä. Tämänhetkisen arvion mukaan biokaasutuotanto alkaisi vuoden 2023 lopulla.

 

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Torniossa käynnistyy biokaasulaitoksen suunnittelu – noin 7 miljoonan euron investointi käyntiin 2023?”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat