Kokeile kuukausi maksutta

Korona räjäytti sähköliittymien myynnin – entistä useampi kesämökki on nyt etätyöpiste

Esimerkiksi Elenian sähköverkkoon on rakennettu pandemian aikana uusia liittymiä ennätysmäärä ja viime vuonna kasvua oli yli puolet verrattuna aiempiin vuosiin.

Uudisrakentaminen on sähköliittymien myyntikärki, mutta kysyntä on kasvanut rajusti myös vapaa-ajan asunnoilla.

Korona-aika on tuonut mukanaan monenlaisia  ilmiöitä ja yhdeksi niistä on noussut sähköliittymien rakentamisbuumi.

Esimerkiksi Elenian sähköverkkoon on rakennettu pandemian aikana uusia liittymiä ennätysmäärä ja viime vuonna kasvua oli yli puolet verrattuna aiempiin vuosiin. Kaikkiaan uusia sähköliittymiä rakennettiin yli 2 000 kohteeseen ja liittymiä suurennettiin lähes 1000 kohteessa. Myös tarve liittymien sulakekoon suurentamiseen on ollut ennätyksellisen vilkasta.

Elenian toimialueella kysyntä on ollut kovinta Pirkanmaalla, jossa kärjessä ovat Nokia, Pirkkala, Kangasala ja Lempäälä. Myös Keski-Suomessa ja esimerkiksi Laukaalla elenialaisilla on riittänyt rakennustöitä.

”Parin viime vuoden aikana on tehty ennätykset liittymätilauksissa ja -rakentamisessa.  Erityisesti vapaa-ajanasunnoille ja kesämökeille halutaan asumismukavuutta ja myös mahdollisuudet tehdä etätyötä. Sulakekoon suurentamistarpeissa puolestaan alkaa olla merkkejä myös sähköautojen lataustarpeesta”, kertoo Elenian liittymäpalveluiden kokonaisuudesta vastaava kumppanuus- ja innovaatiopäällikkö Harri Salomäki.

Elenia on Suomen toiseksi suurin sähköverkkoyhtiö, joka palvelee 432 000 asiakasta Kanta- ja Päijät-Hämeessä, Pirkanmaalla, Keski-Suomessa sekä Etelä- ja Pohjois-Pohjanmaalla.

 

 

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Korona räjäytti sähköliittymien myynnin – entistä useampi kesämökki on nyt etätyöpiste”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat