Kokeile kuukausi maksutta

Rambollilta pikaisesti lähtenyt Juha Valtari siirtyy A-Insinööreihin

A-Insinöörit perustaa uuden liiketoiminta-alueen.

Juha Valtari. Kuva: A-Insinöörit
Kuuntele juttu

DI Juha Valtari on nimitetty suunnittelu- ja konsulttiyhtiö A-Insinöörien uudeksi toimialajohtajaksi ja johtoryhmän jäseneksi.

Valtari ottaa vastuulleen A-Insinööreissä uuden korjausrakentamiseen keskittyvän liiketoiminta-alueen kehittämisen, kasvun ja johtamisen. Hän aloittaa uudessa tehtävässään 1.8.2022.

Valtari on aiemmin toiminut Rambollin Kiinteistöt ja rakentaminen -toimialan johtajana. Hän vastasi 10 vuotta yhtiön rakennesuunnittelun, talotekniikan sekä arkkitehtisuunnittelun palveluista.

”Tavoitteenamme on tarttua Juha Valtarin johdolla vankemmin korjausrakentamisen konsulttimarkkinaan valtakunnallisesti. A-Insinööreissä on jo erittäin vahvaa korjaussuunnittelun, rakennusfysiikan, rakennusterveyden ja hybridirakentamisen osaamista ja erityisesti pääkaupunkiseudulla ja Tampereella lavea palvelutarjooma. Nyt haluamme tehdä tätä osaamistamme näkyvämmäksi”, toimitusjohtaja Jyrki Keinänen sanoo.

Ennen Rambollia Valtari teki uran Ruukki Constructionissa, jossa hän toimi eri tehtävissä tuotekehityksessä, myynnissä ja markkinoinnissa. Rambollissa korjaussektori kuului hänen johtamaansa liiketoimintaan.

Juha Valtarin johtaman uuden toimialan perustan muodostavat nykyisin osana A-Insinöörien rakennesuunnittelun toimialaa toimivat korjaus- ja asiantuntijapalveluyksiköt, joissa työskentelee tällä hetkellä noin 130 asiantuntijaa.

Uuden toimialan on tarkoitus aloittaa vuoden 2023 alussa.

Otsikkoa muokattu 21.4.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Rambollilta pikaisesti lähtenyt Juha Valtari siirtyy A-Insinööreihin”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat