Tutustu nyt 1 kk veloituksetta!

Lapti: Alkuvuoden tilauskanta jo viime vuotta isompi

Toimitusjohtaja Jussi Karjulan mukaan Lapti on pärjännyt etenkin KVR-urakkakilpailuissa. Helmikuussa yhtiö käynnisti myös ensimmäisen RS-kerrostalohankkeen reiluun vuoteen Oulunkylässä Helsingissä.

Toimitusjohtaja Jussi Karjulan mukaan alkuvuosi on osoitus siitä, että viime syksynä tehty strategiapäivitys alkaa tuottaa tulosta. Kuva: Lapti
Kuuntele juttu

Rakennusliike Laptin mukaan sen urakoinnin tilauskanta on kasvanut tammi-toukokuussa vuodenvaihteeseen nähden noin 40 prosenttia.

Yhtiön tiedotteen mukaan sen tilauskanta oli toukokuun lopussa 326 miljoonaa euroa, kun se tilikauden 2023 lopussa oli 264 miljoonaa. Urakoinnin osuus nykyisestä tilauskannasta on 78 prosenttia ja RS-asuntorakentamisen 22 prosenttia.

Jos vertailuun otetaan vuosi 2022 , oli Laptin tilauskanta silloisen tilinpäätöksen mukaan 306,8 (251,5) miljoonaa euroa. Potti jakaantui likipitäen puoliksi RS-asuntorakentamista ja muun urakoinnin kesken.

Toimitusjohtaja Jussi Karjulan mukaan yhtiö on pärjännyt etenkin KVR-urakkakilpailuissa. Tämän vuoden puolella tilauskantaan ovat tulleet Uotilanrinteen monitoimikeskus Raumalla sekä päiväkodin ja alakoulun yhdistävä Saikantalo Lempäälän Asuntomessualueella. Helmikuussa yhtiö käynnisti myös ensimmäisen RS-kerrostalohankkeen yli vuoteen Oulunkylässä Helsingissä.

Käynnissä olevien ja jo ratkenneiden hankekilpailujen perusteella Lapti ennakoi tilauskannan vahvistuvan edelleen.

”Uudistimme viime syksynä strategiamme vastaamaan paremmin muuttunutta liiketoimintaympäristöä. Nyt näemme, miten tuo strategia etenee ja tilauskanta kehittyy tavoitteiden mukaisesti”, Karjula toteaa tiedotteessa.

 

 

 

 

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Lapti: Alkuvuoden tilauskanta jo viime vuotta isompi”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat