Hyödynnä 1kk/0€ diginäyte!

Isännöintiliiton vetäjä on myös omaisuudenhoitaja

Isännöintiliiton uusi toimitusjohtaja Otto Mattsson aloittaa pestinsä syyskuussa.

Otto Mattsson aloittaa Isännöintiliiton uutena toimitusjohtajana syyskuun alussa. Kuva: Isännöintiliitto
Kuuntele juttu

Työsarka on osin tuttua, sillä Mattsson työskenteli aiemmin Kiinteistöliiton omistaman Kiinteistömedian toimitusjohtajana. Lähiaikojen haasteita ovat muun muassa digitalisaatio sekä isännöintialan keskittymiskehitys.

Loikkaat Kiinteistöliitosta Isännöintiliittoon. Mikä tässä pestissä veti puoleensa?

Loikkaaminen on ehkä hieman väärä termi, sillä teen töitä pitkälti samojen asioiden parissa kuin aiemminkin eli hoidan ja kehitän suomalaisten suurimman omaisuuserän arvoa. Tässä pestissä vain pelikenttä on vaikuttamisen ja osaamisen kehittämisen osalta aiempaa monipuolisempi.

Isännöintiala on saanut matkan varrella melkoisia mainekolhuja muun muassa kartellipaljastusten ja väärinkäytösten myötä. Millainen savotta on alan imagon ja käytäntöjen korjaamisessa?

Kartellikohun tapahtumista on jo vuosia, mutta silti isännöitsijät saavat kuulla kunniansa väärinkäytöksistä. Valtaosa isännöitsijöistä toimii ammattitaitoisesti ja luotettavasti. Tutkimusten mukaan isännöintiin myös suhtaudutaan taloyhtiöiden hallituksissa varsin myönteisesti. Suurelle yleisölle isännöitsijän työ on kuitenkin usein etäistä. Isännöitsijää on helppo haukkua, vaikka syy olisi oman taloyhtiön hallituksen päätöksissä tai päättämättömyydessä.

Otto Mattsson

  • Syntynyt Helsingissä 1973
  • KTM, Aalto-yliopisto, 2022 MBA, Helsingin kauppakorkeakoulu, 2008 FM, Helsingin yliopisto, 2001
  • Toimitusjohtaja, Isännöintiliitto, 2026–
  • Toimitusjohtaja, Kiinteistömedia, 2020–2026
  • Toimitusjohtaja, Kotimaa-konserni, 2020
  • Liiketoimintajohtaja, Kalliola-konserni, 2018–2019
  • Tietopalveluliiketoiminnan johtaja, Alma Media, 2011–2018
  • Kehityspäällikkö, Sanoma News, 2006–2011
  • Kustannuspäällikkö, WSOY, 2000–2006
  • Toimittaja, mm. Yle, HS, 1997–2000
  • Harrastukset: tennis, uinti, vanhojen hirsitalojen ja kilpapyörien korjailu

Mihin aiot itse tulevana syksynä paneutua? Mihin suuntaan isännöintiala kehittyy lähivuosina?

Paneudun aluksi tehtäväkenttääni ja organisaation haltuunottoon. Sen jälkeen työpöydällä odottavat alan murrosvoimat. Ala digitalisoituu ja keskittyy entistä suuremmiksi konserneiksi, minkä kaikkia vaikutuksia harva vielä hahmottaa.

Taloyhtiöiden hallitukset harmaantuvat, mikä näkyy usein myös niiden kunnossa. Kuinka pienet taloyhtiöt saataisiin ammatti-isännöinnin piiriin?

Taloyhtiöiden ja niiden hallitusten ikääntyminen on fakta. Etenkin peruskorjausten rahoitus on kysymys, jossa alan järjestöillä on yhteinen intressi. Pienten taloyhtiöiden isännöinti on ennen muuta rahakysymys. Taloyhtiöillä on halua saada ammattilaisen apua, mutta ei useinkaan valmiutta maksaa.

Sinulla on media-alan työtaustaa. Mistä tuli kiinnostus kiinteistöalaa kohtaan?

Kiinnostus virisi, kun työskentelin aikanaan kiinteistöjen datan ja digipalvelujen parissa Alma Mediassa ja Sanomalla. Moni ei myöskään tiedä, että Kiinteistö- ja Isännöintiliitolla on myös merkittävää medialiiketoimintaa.

 

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Isännöintiliiton vetäjä on myös omaisuudenhoitaja”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat