Kokeile kuukausi maksutta

Koneistotöiden työmaapäälliköitä ja työnjohtajia

Skanska
Sijainti Pääkaupunkiseutu, Tampere
Päivämäärät Julkaistu 9.3.2022 Hae viimeistään 20.3.2022

Haemme työmaapäälliköitä ja työnjohtajia koneistotöihin teollisuusrakentamishankkeille pääkaupunkiseudulle ja Tampereelle

Kanssamme teet aidosti merkityksellistä ja mielenkiintoista työtä; Rakennamme ja saneeraamme puhdas- ja jätevesilaitoksia valtakunnallisesti ammattitaitoisen tiimin voimin, ja siten kannamme kortemme kekoon koko yhteiskunnan hyvinvoinnin edistämisessä. Toteutamme esimerkiksi Kakolanmäen jätevedenpuhdistamon uuden UV-laitoksen Turussa ja Sulkavuoren keskuspuhdistamon mittavan prosessiputkisto ja koneistourakan Tampereella.

Työmaapäällikkönä johdat koneistotöitä puhdas- ja jätevesilaitosten uudisrakennus- ja saneerausprojekteilla. Vastuullasi on esimerkiksi projektin aikatauluun, tehtäväsuunnitteluun ja turvallisuuteen liittyviä tehtäviä, työurakkalaskelmia ja hankintasuunnitelmia. Osallistut tarpeen mukaan aliurakkaneuvotteluihin, aloituspalavereihin, vastaanottotarkastuksiin sekä viikkopalavereihin.

Esihenkilönä varmistat, että ammattitaitoinen tiimisi menestyy kulloisellakin hankkeella. Teet tiivistä yhteistyötä asiakkaiden, rakennuttajakonsulttien, suunnittelijoiden ja aliurakoitsijoiden kanssa projektien edistämiseksi. Vastaat projektiesi onnistumisesta niin talouden, laadun kuin aikataulunkin näkökulmasta. Vastuullasi on myös huolehtia meille erityisen tärkeistä asioista: ympäristöstä ja työturvallisuudesta. Työskentelet pääosin Etelä- ja Keski-Suomessa, minkä lisäksi tehtävä saattaa sisältää ajoittaista matkustamista myös muualle Suomeen. Sitoutunut tiimimme tukee sinua tehtävässäsi, minkä lisäksi tehtävää voidaan tarkentaa osaamisesi ja kiinnostuksesi mukaan.

Tulosyksikön johtaja Markku Ihamäki (p. 0400 221 898, markku.ihamaki@skanska.fi) kertoo mielellään lisää tehtävästä, tiimistä ja projekteistamme. Ota yhteyttä!

Mitä toivomme sinulta?

  • arvojemme kokemista omaksesi
  • vankkaa kokemusta vastaavanlaisista tehtävistä
  • soveltuvaa koulutusta (esim. insinööri, teknikko tai DI)
  • asiakaslähtöistä ja tuloshakuista toimintatapaa
  • erinomaisia esihenkilö- ja tiimityöskentelytaitoja
  • matkustusvalmiutta
  • hyvää paineensietokykyä.

Eduksesi katsotaan aiempi kokemusta suunnittelusta tai suunnittelunohjauksesta sekä vesilaitosten prosessien tuntemus.

Haluatko tehdä tulosta osana tehokasta tiimiä ja työn, jolla on tarkoitus? Hae heti, sillä käsittelemme hakemuksia jo hakuaikana ja olemme yhteydessä hakijoihin mahdollisimman pian.

Avoimet työpaikat

Tilaa uutiskirje

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin. Lisätietoja

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin.

Viimeisimmät näkökulmat