Kokeile kuukausi maksutta

Työmaapäällikkö / Vastaava työnjohtaja

Skanska
Sijainti Pääkaupunkiseutu, Etelä-Suomi, Helsinki
Päivämäärät Julkaistu 21.11.2023 Hae viimeistään 10.12.2023

 

Haemme kokenutta työmaapäällikköä / vastaavaa työnjohtajaa Etelä-Suomen toimitilarakentamisen yksikköön

Etelä-Suomen toimitilarakentamisyksikössämme pääset mukaan monipuolisille hankkeille, jotka jäävät elämään muun muassa toimivina sairaaloina, vaikuttavina kulttuurikeskuksina ja vilkkaina kauppakeskuksina. Toteutamme esimerkiksi kulttuurihistoriallisesti tärkeän Finlandia-talon perusparannuksen, olemme mukana korjaamassa ja uudistamassa kauppakeskus Itistä ja rakennamme Suomen suurimman hotellin Helsinki-Vantaan lentoasemalle.

Työmaapäällikkönä tai vastaavana työnjohtajana johdat vaativien ja suurten uudis- ja saneerauskohteiden töitä Etelä-Suomen alueella. Johdat työmaaorganisaatiota osana isompaa projektitiimiä ja luot ihmisille onnistumisen edellytykset. Huolehdit omalta osaltasi siitä, että työmaa etenee sille asetettujen tavoitteiden mukaisesti ja että asiakas on tyytyväinen sekä toimintaamme että lopputulokseen. Tehtävässä sinulla on kokonaisvastuu hankkeen toteutuksesta: varmistat, että työt toteutetaan laadukkaasti, kustannustehokkaasti ja ajallaan – unohtamatta meille erityisen tärkeitä asioita, ympäristöä ja työturvallisuutta. Työnkuvaa tarkennetaan kokemuksesi ja osaamisesi mukaan.

Liity asiantuntevaan joukkoomme!

Työsi kautta pääset vaikuttamaan laadukkaan lopputuloksen aikaansaamiseen, hankkeen aikataulussa luovuttamiseen asiakkaallemme ja sitä kautta suoraan asiakastyytyväisyyteemme ja yhteiseen tulokseemme. Sinulla on mahdollisuus haastaa itseäsi monipuolisilla, merkittävillä ja mielenkiintoisilla hankkeillamme sekä menestyä osaavien kollegoiden tukemana – uskomme, että yhdessä olemme enemmän. Tarjoamme sinulle toistaiseksi voimassa olevan ja kokoaikaisen työsuhteen.

Mitä toivomme sinulta?

  • soveltuvaa rakennusalan koulutusta
  • vankkaa kokemusta työmaapäällikön tehtävistä vaativien toimitilakohteiden ja suurempien hankkeiden parista
  • projektin- ja kustannusten hallinta, aikataulut, turvallisuus, laatu ja ihmisten johtaminen ovat kaikki sinulle jo ennestään tuttuja osa-alueita ja sinulla on niiden parista tuloksellista näyttöä
  • kykyä ja halua varmistaa turvallinen tapa työskennellä
  • tiimityöskentely-, vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja
  • järjestelmällistä, itseohjautuvaa ja tuloshakuista työskentelyotetta – hallitset laajoja kokonaisuuksia ja moninaisia sidosryhmiä hyvin
  • kykyä priorisoida ja paineensietokykyä
  • hyvää suomen kielen taitoa
  • arvojemme kokemista omaksesi

Tule mukaan rakentamaan parempaa yhteiskuntaa – meillä työsi jää elämään!

 

 

 

Avoimet työpaikat

Tilaa uutiskirje

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin. Lisätietoja

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin.

Viimeisimmät näkökulmat