Kokeile kuukausi maksutta

Useita avoimia tehtäviä

Rakennustyö Salminen Oy
Päivämäärät Julkaistu 30.8.2019 Hae viimeistään 13.9.2019

Olemme Rakennustyö Salmisella laajentaneet savolaislähtöistä toimintaamme Etelä-Suomeen ja nyt meillä on haussa tekijöitä alati kasvavaan tiimimme!

Työnantajana vahvuuksiamme ovat luotettavuus ja suoraviivai­suus. Tarjoamme vahvan taustatuen ja edellytykset keskittyä työhön omaa ammattitaitoaan ja vahvuuksiaan hyödyntäen. Helsingin ja Uudenmaan alueella teemme pääasiassa liike- ja toimistotilojen korjausrakentamista maan tunnetuimmille brändeille.

ALUEJOHTAJA, ETELÄ-SUOMI

Vastaat Etelä-Suomen toimipisteemme johtamisesta budjetti- ja tulosvastuullisesti sekä hankit tarvittavia asiakkuuksia korjaus- ja uudisrakentamiseen hyvällä ja joustavalla palveluasenteella. Toimenkuva on uusi ja pääset johtamaan tiimiäsi sekä kehittämään Etelä-Suomen kasvavaa toimialuettamme yhdessä tiimisi kanssa. Toimit toimitusjohtajan alaisuudessa, mutta toimenkuvasi on itsenäinen ja se muokkautuu kasvun edetessä. Työt alkavat sopimuksen mukaan.

VASTAAVA TYÖNJOHTAJA, ETELÄ-SUOMI

Vastaat korjaus- ja uudisrakentamisen laadukkaasta toteutuksesta asiakkaan odotukset täyttäen. Johdat itsenäisesti hankkeen etenemistä työmaalla ja varmistat aikataulullisen toteutuksen tuloksellisella ja työturvallisella läpiviennillä. Toimenkuva sisältää myös vetämäsi projektin laskenta- ja hankintatoimintaa, sekä mahdollisiin lisätöihin liittyvän koordinoinnin ja tulosvastuun. Edellytämme joustavuutta ja hyvää palveluasennetta. Työt alkavat sopimuksen mukaan.

Etelä-Suomen tehtävistä lisätietoja antaa:
Osmo Salminen, toimitusjohtaja, puh. 0400 606 076
Email: osmo.salminen[at]rakennustyo.net

TARJOUSLASKIJA, KUOPIO

Vastaat laskentakohteiden määrälaskennasta, hinnoittelusta sekä ennakkotarjousten pyytämisestä ja vertaamisesta. Olet järjestel­mällinen, etkä pelkää haasteita ja vastuuta. Tulet toimeen erilaisten ihmisten kanssa, yhteistyö kanssasi on helppoa. Ymmärrät palveluasenteen tärkeyden rakennusalalla.
Työt alkavat sopimuk­sen mukaan.

Lisätietoja tehtävästä antaa:
Nina Miettinen, puh. 050 375 3888
Email: nina.miettinen[at]rakennustyo.net

VASTAAVA TYÖNJOHTAJA, KUOPIO

Vastaat työkohteiden onnistumisesta aina ennakkosuunnittelusta kohteen luovutukseen saakka. Ymmärrät taloudellisen ja laadulli­sen sekä työturvallisen tavan työssäsi. Hakijoilta toivotaan rakennusmestari n tai -insinöörin tutkintoa ja aiempaa työkokemus­ta. Työkohteet ovat uudis- ja korjausrakentamisen hankkeita. Työt alkavat sopimuksen mukaan.

Lisätietoja tehtävästä antaa:
Matti Luostarinen, työpäällikkö, puh. 050 471 6459
Email: matti.luostarinen[at]rakennustyo.net

Tarkemmat kuvaukset tehtävistä: www.rakennustyo.net/rekrytointi

Avoimet työpaikat

Tilaa uutiskirje

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin. Lisätietoja

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin.

Viimeisimmät näkökulmat