Kokeile kuukausi maksutta

Mikä heikkenevän talouskasvun Venäjässä houkuttaa?

Tietoa kirjoittajasta Hannu Lättilä
Toimitussihteeri, toimittaja, hannu.lattila@rakennuslehti.fi, Twitter: @HannuLattila
Kaikki kirjoittajan kirjoitukset

Suomen suurimpien rakennusyhtiöiden liiketoiminta Venäjällä on kasvanut viime vuosina voimakkaasti. Näin on ollut siitä huolimatta, että maan talouskasvu on hidastunut jo monta vuotta peräkkäin. Vaikka Venäjän bruttokansantuote pysytteli kasvussa viime vuonnakin, kasvuvauhti lienee jäänyt jo selvästi alle kahden prosentin, kun vielä ennen finanssikriisiä vuonna 2007 kasvua kertyi 8,5 prosenttia.

Koska kasvun hidastuminen heikentää kuluttajakysyntää, olisi voinut olettaa Venäjän kehityksen koetelleen YIT:lle ja Lemminkäiselle tärkeää asuntokauppaa viime vuonna. Vaisun talouskasvun luulisi näkyvän myös kauppakeskusten myynnissä, josta taas SRV on välillisesti riippuvainen. Ainakaan viime vuonna näitä negatiivisia vaikutuksia ei kuitenkaan juuri näkynyt suomalaisyhtiöiden toiminnassa. Lemminkäisen toimitilahankkeiden kannattavuus Venäjällä jäi kyllä alle odotusten, mutta tämäkin oli yhtiön mukaan lähinnä huonon projektinhallinnan syytä.

Talouskasvun yskähdellessä myös rupla on heikentynyt rajusti. YIT kertoikin tämän rokottaneen yhtiön kannattavuutta, kun taas Lemminkäisen ja SRV:n mukaan valuuttakurssien muutoksista ei juuri ollut haittaa. Lemminkäinen ja SRV perustelivat tämän johtuvan siitä, että niiden liiketoiminta Venäjällä perustuu lähes täysin ruplien käyttöön. Ruplan heikentyminen on suurempi ongelma Suomessa tuotantoa harjoittaville yrityksille, jotka sitten vievät täällä tehtyjä tuotteitaan Venäjälle.

Merkille pantavaa tilinpäätöksissä on ollut, että yhtiöt vaikuttavat hyvin optimistisilta Venäjän suhteen myös jatkossa. Yksikään suurista suomalaisista rakennusyhtiöistä ei näytä suunnittelevan liiketoimintansa jarruttelemista Venäjällä, vaan päinvastoin ne laittavat lisää panoksia itärajan taakse.

Mistä tämä optimismi sitten kumpuaa? Mikä heikkenevän talouskasvun Venäjässä houkuttaa, vaikka maan talouskasvu on siis näyttänyt hiipumisen merkkejä? Yksi tosiasia on, että Venäjä kuuluu edelleen kehittyvien talouksien joukkoon. Tämä taas näkyy siinä, että vaikka maan taloudella menee huonosti, se kasvaa silti. Talouskasvun ennakoidaan myös kiihtyvän jälleen kuluvana vuonna.

Toisaalta myös maan riskit ovat suuret, minkä luulisi pelottavan yhtiöitä. Mutta kenties juuri tässä onkin asian ydin, sillä liiketoiminnassa riski ja tuotot käyvät käsi kädessä. Suuren riskin liiketoiminta merkitsee yleensä myös suurempia tuottoja, ja tähän asti suomalaisten rakennusyhtiöiden Venäjän liiketoiminta onkin lyönyt kannattavuudessa kotimaan liiketoiminnan selvästi. SRV:n toimitusjohtaja Jukka Hienonen kuvasikin tätä osuvasti yhtiön tilinpäätösinfon yhteydessä. Hänen mukaansa Venäjän liiketoiminnan kannattavuudessa on niin paljon pelivaraa, että vaikka se heikkenisi yhdessä maan taloustilanteen kanssa, ”erittäin tuottoisasta” liiketoiminnasta voi tulla vain ”tuottoisaa”.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Mikä heikkenevän talouskasvun Venäjässä houkuttaa?”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat

Hannu Lättilähttps://www.rakennuslehti.fi/kirjoittajat/hannu-lattila/