Kokeile kuukausi maksutta

Onko rakennustuotteiden kysyntä elpymässä?

Tietoa kirjoittajasta Hannu Lättilä
Toimitussihteeri, toimittaja, hannu.lattila@rakennuslehti.fi, Twitter: @HannuLattila
Kaikki kirjoittajan kirjoitukset

Tässä lehdessä sivulla 13 julkaistavien Tocomanin taulukoiden mukaan rakennuskustannukset ovat laskeneet vuoden alusta. Toisaalta Tilastokeskuksen tilastot ovat kertoneet jo parin viime kuukauden ajan rakennuskustannusten säilyneen ennallaan edeltävään kuukauteen verrattuna. Siten kustannusten alamäen käänne saattaa olla käsillä.

Esimerkiksi puutuotteiden hinnat ovat kääntyneet nousuun kesän mittaan, vaikka metsäteollisuuden valitusvirsistä voisi päätellä aivan muuta. Toki koko vuoden osalta puutuotteiden hinnat ovat vielä miinuksella.

Onko rakennuskustannusten pohja siis löytymässä ja jos on, mistä se kertoo? Koska elämme markkinataloudessa, hinnat määräytyvät kysynnän ja tarjonnan mukaan. Olemme lukeneet monista yt-neuvotteluita koskevista tiedotteista rakennustuotteiden valmistajien aikeista sopeuttaa tuotantoaan alhaisempaa kysyntää vastaavaksi. Hintojen alamäen tasaantuminen voikin johtua siitä, että tuottajat ovat nyt löytäneet sopivan tuotantotason.

Asiaa voi pohtia myös toisesta näkökulmasta. Onko kysyntä elpymässä? Etenkin julkinen sektori on kertonut aikeistaan hyödyntää halventuneita rakennuskustannuksia varsinaisten elvytyshankkeiden lisäksi muissakin hankkeissa.

Tarkastelee asiaa kummasta näkökulmasta hyvänsä, kustannusluisun päättyminen olisi signaali siitä, että tasapaino tarjonnan ja kysynnän välillä on löytymässä. Vaikka tasapainotila onkin tällä hetkellä aiempaa alempana, on kuitenkin positiivista, että rakennusmateriaalien kysyntä ei näytä kutistuvan olemattomiin.

Jossain vaiheessa vääjäämättä koittavassa noususuhdanteessa näemme myös rakennuskustannusten lähtevän uuteen nousuun. Vaikka rakennusfirmat varmasti mielellään näkisivät kustannusten laskun jatkuvan, kansantalouden näkökulmasta kustannusnousu kertoisi rakentamisen toimeliaisuuden virkoamisesta.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Onko rakennustuotteiden kysyntä elpymässä?”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat

Hannu Lättilähttps://www.rakennuslehti.fi/kirjoittajat/hannu-lattila/