Kun saapuu Tokioon huomaa, että liki 30 miljoonan asukkaan Tokionlahdelle asettuva alue on kauttaaltaan kaupunkimassaa. Tämä massa näkyy eri muodoissaan koko 60 kilometrin matkan Naritan lentoasemalta Tokion sydämeen ja alkaa toki ennen lentokenttää.
Valtatiet risteävät pitkin ja poikin, ja ajoittain keskustaa lähestyttäessä kaupungin tieinfra nousee korkeiden kerrostalojen tasolle. Se risteilee kerroksissa ja tuntuu ensi näkemältä, että edes navigaattorilla ei selviäisi oikealle tasolle. Mutta viitoitus on tarkkaa ja Ginzalle pääsee suoraan lentokentältä.
Ensi vaikutelma kertoo, että teollisuus ja asuminen elävät ”harmonisessa” symbioosissa keskenään. Teollisuusalueen keskeltä nousee asuintalo, jonka jokaisella parvekkeella on keskiviikkona pyykkiä kuivamassa. Lieneekö kyseessä yleinen kuivatuspäivä.
Bussissa istuessa herää oitis kysymys, pystytäänkö täällä, jossa kulutus on olemassaolemisen keino, toteuttamaan kestävää kehitystä ja taistelemaan aidosti ilmastonmuutosta vastaan. Seuraavan viikon aikana asia varmaankin valkenee, kun kuulee japanilaisten ajatuksia energiatehokkaasta rakentamisesta ja kestävästä kehityksestä.
Muuten matkalla Helsingistä Tokioon kului allekirjoittaneelta kerosiinia laskennallisesti noin 230 litraa, todellisuudessa taisi kulua hieman vähemmän, sillä parhaimmillaan loppumatkasta oli myötätuulta lähes 200 kilometriä tunnissa. Hiilidioksipäästöjä syntyi noin 1 100 kiloa. Autolla tehdyllä lomamatkalla Helsingistä Kuusamoon syntyy 158 kiloa päästöjä, kun auton päästöt ovat noin 180 grammaa kilometriltä.
Tätä artikkelia ei ole kommentoitu
0 vastausta artikkeliin “Tokion ensivaikutelma tyrmää vierailijan”