SRV nappasi Fennovoiman projektinjohtosopimuksen itselleen – paukku kilpailijoille

Fennovoiman kotimainen omistus kohoaa 65,1 prosenttiin. Uusina osakkaina mukaan lähtevät Fortum ja SRV, joiden lisäksi nykyinen osakas Outokumpu kasvattaa omistusosuuttaan. SRV sai 1,8 prosentin omistuksen myötä hankkeen projektinjohtourakan itselleen.

Olkiluodon ydinvoimalan rakennushankkeessa riidellään miljardeista euroista

Teollisuuden Voima Oyj (TVO) ja Olkiluoto 3 -ydinvoimalaitosyksikköä rakentava laitostoimittaja Areva-Siemens -konsortio päivittivät heinäkuun 2015 lopussa vaateensa rahamäärän Kansainvälisen kauppakamarin (ICC) sääntöjen mukaisessa OL3- projektin viiveeseen liittyvässä välimiesmenettelyssä.