Kiinteistötekniikan alalla toimivassa ESP-konsernissa omistusjärjestely

Erkki Saarisen 1988 perustamassa ESP -konsernissa on tehty omistusjärjestely. Järjestelyn seurauksena yhtiön omistajista Hannele Kandelberg ja Ville Kovalainen ovat myyneet omistuksensa pääomistaja Erkki Saarisen myytyä osan omistuksestaan. Yhtiön uudeksi pääomistajaksi on järjestelyn myötä tullut ESP Suomi Oy, jonka taustalla on Veli-Markku Nieminen. Hän on toiminut muun muassa yrittäjänä perustamassaan Kiinteistötekniikka KS Kitek Oy:ssä sekä konsernijohtajana Peko-konsernissa. Tytäryhtiöiden vähemmistöosakkaat jatkavat osakkaina.

Ministeriö myönsi avustuksia oppilaitosten ja päiväkotien korjauksiin

Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt 35 miljoonaa euroa avustuksina yleissivistävien oppilaitosten ja päiväkotien sisäilma- ja kosteusvaurioiden korjaushankkeisiin ja kosteusvaurioituneita rakennuksia korvaaviin uudisrakennushankkeisiin.

Aamulehti: Tampere hakee jopa 50 miljoonaa euroa kiinteistökaupoilla

Tampereen kaupunki kaavailee myyvänsä noin 40 kiinteistöä, joiden joukossa ovat muun muassa Ylioppilastalo ja Koskipuiston Rosson kiinteistö. Kiinteistöjohtaja Mikko Nurminen arvioi, että kaupunki voi kuitata kiinteistöistä 30–50 miljoonaa euroa. Asiasta kertoi Aamulehti.

Uusi tutkimus: Suomalaiset lykkäävät asuntokauppoja entistä enemmän

Entistä useampi suomalainen kokee oman työllisyystilanteensa paranevan lähivuosina, mutta silti esimerkiksi asunnonostoa lykätään nyt viime kevättä enemmän, selviää tuoreesta LähiTapiolan teettämästä Arjen katsaus -kyselytutkimuksesta. Myös arjen kulutukseen, kuten ruoan hintaan, kiinnitetään nyt tarkempaa huomiota.

Asunto-osakeyhtiökorjausten korkotukilainoitus loppuu, mutta vielä ehtii hakea

Hallituksen ensi vuoden budjettiesitys sisältää esityksen laiksi asunto-osakeyhtiöiden perusparannuslainojen valtiontakauksesta. Se korvaa aiemmin käytetyn asunto-osakeyhtiöiden perusparannuksen korkotukilainoituksen, joka lopetetaan. Ara on asettanut asunto-osakeyhtiöiden perusparannuksen korkotukilainahakemuksille hakuajan.

Asunnonostoaikeet vähenivät selvästi syyskuussa

Kuluttajien luottamus talouteen on jatkanut laskusuuntaan syyskuussa. Luottamus on nyt alemmalla tasolla kuin pitkällä aikavälillä keskimäärin ja myös heikompi kuin vuosi sitten. Samalla myös kuluttajien asunnonostoaikeet ja -peruskorjausaikeet ovat vähentyneet kuukautta aiemmasta. Tiedot selviävät Tilastokeskuksen kuluttajien luottamusindikaattorista.