MTV Uutiset: Rautaruukin Tammisen kultainen kädenpuristus yli 1,3 miljoonaa

MTV Uutisten tutkiva ryhmä on selvittänyt valtioyhtiöiden palkkioita. Rautaruukin toimitusjohtajan tehtävät jättänyt Sakari Tamminen on selvityksen mukaan oikeutettu 1 324 000 euron kultaiseen kädenpuristukseen. Kultaisella kädenpuristuksella tarkoitetaan irtisanomiskorvausta. Siihen ei lasketa irtisanomisajan palkkaa.

Rakennuslupien kuutiomäärä laski rajusti heinäkuussa

Myönnettyjen rakennuslupien kuutiomäärä painui kuluvan vuoden heinäkuussa 21,5 prosenttia vuoden takaisesta. Rakennuslupia myönnettiin yhteensä 1,31 miljoonalle kuutiometrille. Koko alkuvuoden osalta rakennuslupien kuutiomäärä väheni 7 prosenttia vuotta aiemmasta. Lupia myönnettiin tammi-heinäkuussa 19,67 miljoonalle kuutiometrille. Tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen rakennus- ja asuntotuotantotilaston ennakkotiedoista.

Markku Hirvonen ja Kalle Määttä arvioivat harmaan talouden torjunnan onnistumista

Verotusneuvos Markku Hirvonen ja oikeustieteen tohtori, dosentti Kalle Määttä toteuttavat eduskunnan tarkastusvaliokunnan kilpailuttaman tutkimushankkeen, jolla arvioidaan hallituksen toteuttamien toimenpiteiden onnistumista ja tuloksia harmaan talouden torjunnassa. Hankkeen asiantuntijana toimii professori Anne Alvesalo-Kuusi.

Rakentamisen konkurssit kääntyivät kasvuun elokuussa

Rakentamisen konkurssien määrä kasvoi kuluvan vuoden elokuussa verrattuna viime vuoden vastaavaan kuukauteen. Alalla pantiin vireille elokuussa yhteensä 71 konkurssia, kun vuotta aiemmin luku oli 66. Konkurssiin haetuissa yrityksissä työskenteli yhteensä 360 henkeä, kun vuotta aiemmin lukumäärä oli 377. Tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen konkurssitilastoista.