Kunnat kuittaavat noin 1,6 miljardia euroa kiinteistöveroa tänä vuonna

Verohallinnon ennakkotilastojen perusteella kiinteistövero tuottaa tänä vuonna kunnille noin 1 637,9 miljoonaa euroa, joka on 98 miljoonaa euroa enemmän kuin viime vuonna. Suurin osa kiinteistöverosta kertyy aikaisempien vuosien tapaan rakennuksista. Maapohjan osuus on noin 27 prosenttia tuotosta.

Vakavat työturvallisuuspuutteet rakennustyömaalla johtivat sakkoihin

Pohjanmaan käräjäoikeus on 11. maaliskuuta tuominnut uudisrakennustyömaan päätoteuttajan edustajan työturvallisuusrikoksesta 35 päiväsakkoon, yhteensä 750 euroa. Yhtiön konkurssipesä jätettiin tuomitsematta yhteisösakkoon mutta tuomittiin menettämään valtiolle rikoksen tuottamana taloudellisena hyötynä 1 500 euroa.

Ilmarinen osti puolikkaan toimistokiinteistöstä Brysselissä

Ilmarinen on sijoittanut Bastion Tower I ja II -nimisiin yhtiöihin, jotka omistavat Brysselissä Belgiassa sijaitsevan toimistokiinteistön. Ilmarisen omistusosuus on noin puolet. Eläkeyhtiö teki sijoituksen yhdessä ranskalaisen institutionaalisen sijoittajan kanssa.