EK vaatii 20 prosentin tasokorotusta liikenneväylien rahoitukseen

Elinkeinoelämän keskusliitto EK kritisoi valtiovarainministeriön budjettiehdotusta liikenneväylien ylläpidon rahoituksen osalta. Liiton mukaan väylien rahoitus ei ole ollut vuosiin riittävä, eikä budjettiehdotus tuo edelleenkään kohennusta liikenneväylien ylläpidolle. Sekä teiden että ratojen ylläpidon rahoitukseen tarvittaisiin noin 20 prosentin reaalinen tasokorotus.

YTV kritisoi budjettiesitystä pääkaupunkiseudun keskeisten liikennehankkeiden laiminlyömisestä

YTV:n yhteistyöjohtaja Hannu Penttilä kiittää valtiovarainministeriön vuoden 2008 talousarvioehdotuksen osoittamia määrärahoja länsimetron suunnitteluun sekä jo aiemmin päätettyjen hankkeiden jatkorahoitukseen. Toisaalta hän kritisoi eräiden muiden pääkaupunkiseudun keskeisten liikennehankkeiden puuttumista talousarvioesityksestä.

Tiehallinto: Perustienpidon rahoitus ei riitä investointeihin

Tiehallinnon mukaan VM:n talousarvioesityksen perustienpidon rahoitus riittää nykykunnon säilyttämiseen päätieverkolla, mutta alemman tieverkon ja siltojen kunto heikkenevät jonkin verran. Investointeja ei pystytä toteuttamaan läheskään aluerakenteen muutoksen ja liikenteen lisääntymisen edellyttämässä laajuudessa. Tiehallinnon mukaan pääteiden liikenne on lisääntynyt 4 prosenttia ja raskas liikenne 5 prosenttia alkuvuonna.

Rakentamisen kasvu kiihtyi 25 prosenttiin tammi-kesäkuussa Venäjällä

Rakentamisen kasvu kiihtyi edelleen kuluvan vuoden ensimmäisellä puoliskolla Venäjällä. Suomen Pankin siirtymätalouksien tutkimuslaitoksen Bofitin mukaan rakentamisen kasvu oli tammi-kesäkuussa yli 25 prosenttia. Asuntorakentamisessa kasvu ylsi lähes 35 prosenttiin.

Rakentamisen suhdannenäkymät kohoavat edelleen

Elinkeinoelämän keskusliitto EK:n tuoreen suhdannebarometrin mukaan rakentamisen suhdannehuippu jatkuu edelleen. Yritysten odotukset lähikuukausille ovat niin valoisat, että suhdanteen odotetaan jopa vielä hieman kohenevan loppuvuonna. Lähitulevaisuuden suhdannenäkymiä kuvaava saldoluku oli heinäkuussa +9, kun se oli huhtikuisessa tiedustelussa +6.