Kokeile kuukausi maksutta

Posivan Onkalon seuraava louhintaurakka YIT:lle

Posiva Oy ja YIT Rakennus Oy ovat allekirjoittaneet sopimuksen Olkiluodossa sijaitsevan maanalaisen kallioperän tutkimustila Onkalon seuraavasta louhintaosuudesta.

Posiva Oy ja YIT Rakennus Oy ovat allekirjoittaneet sopimuksen Olkiluodossa sijaitsevan maanalaisen kallioperän tutkimustila Onkalon seuraavasta louhintaosuudesta.

Onkalon kalliotiloja hyödynnetään paitsi tutkimus- ja testaustarkoituksiin myöhemmin myös käytetyn ydinpolttoaineen loppusijoituslaitoksen rakentamisessa ja käytössä.

YIT aloittaa louhintaurakan maaliskuussa 2016. Urakka kattaa käytetyn polttoaineen loppusijoitusalueelle johtavien ajoyhteyksien sekä huolto- ja pysäköintihallin louhinnan noin 430–440 metrin syvyydessä maan alla. Tarvittavat kallion tiivistystyöt ja lujitukset kuuluvat myös urakkaan.

Työn on arvioitu kestävän kymmenen kuukautta ja työllistävän noin 30 henkilöä aliurakoitsijat mukaan lukien.

”Tämä on jatkoa siihen laajaan korkeatasoiseen suomalaiseen yhteistyöhön, jota Onkalon tutkimuksissa, suunnittelussa ja rakentamisessa on jo tähänkin asti tehty. Tässä sopimuksessa on mukana myös optio seuraavan urakan kehitystyöstä sekä optio varsinaisesta jatkourakasta”, Posivan johtava asiantuntija Erkki Palonen sanoo.

”Urakkamuoto on kehitetty allianssiurakkamuodosta soveltuvin osin, eikä vastaavaa mallia ole käytetty missään muualla. Alkavan urakan aikana urakkamallia kehitetään edelleen niin sanotun yhteistoimintamallin suuntaan. Tavoiteltavan urakkamallin etuina on joustavuus, yhteiset tavoitteet sekä innovaatioiden tehokas hyödyntäminen”, YIT:n maalaisesta rakennustoiminnasta vastaava Ari Bergström sanoo.

Posiva on ensimmäinen ydinjäteyhtiö maailmassa, joka on saanut rakentamisluvan käytetyn ydinpolttoaineen loppusijoituslaitokselle.

Posiva vastaa omistajiensa Teollisuuden Voiman Olkiluodon ja Fortumin Loviisan voimalaitoksilla syntyvän käytetyn polttoaineen loppusijoituksesta, loppusijoitukseen liittyvistä tutkimuksista ja muista toimialaansa kuuluvista asiantuntijatehtävistä.

Valtioneuvosto myönsi rakentamisluvan käytetyn ydinpolttoaineen kapselointi- ja loppusijoituslaitokselle marraskuussa 2015. Olkiluodon ja Loviisan ydinvoimalaitoksilla syntyneen käytetyn polttoaineen loppusijoitus Olkiluodon peruskallioon on tarkoitus aloittaa 2020-luvun alkupuolella.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Posivan Onkalon seuraava louhintaurakka YIT:lle”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat