Kokeile kuukausi maksutta

Muurla-Lohja edennyt päällystystöihin

Muurlan ja Lohjan välisen moottoritieosuuden rakentaminen on juuri edennyt päällystystöihin. Päällystystyöt kestävät loppusyksyyn ja jatkuvat jälleen ensi keväänä. Myös teknisten järjestelmien eli sähkö- ja liikenteenhallinnan asennustyöt ovat alkamassa koko tielinjan osalta. Kesän aikana alkaa vielä Routiontien rakentaminen Lohjan kaupunkiin. Se valmistuu samaan aikaan moottoritien valmistumisen kanssa ensi vuoden loppupuolella.

Kyseiselle tieosuudelle rakennettavista 75 sillasta 69 siltaa on parhaillaan työn alla. Pääosa silloista valmistuu kuluvan vuoden aikana. Tunnelilouhinnat päättyvät, kun Karnaisten eteläisen tunnelin viimeiset 50 metriä on louhittu kesäkuun puoliväliin mennessä. Kaikissa hankkeen seitsemässä kaksoistunnelissa tehdään sisustustöitä tällä hetkellä.

Rakennustyöt ovat edenneet aikataulussaan ja moottoritie avautuu liikenteelle ensi vuoden marraskuussa.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Muurla-Lohja edennyt päällystystöihin”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat