Kokeile kuukausi maksutta

Lapponia House toimittaa 48 huvilaa Leville

Lapponia House Oy on tehnyt sopimuksen 48 yksilöllisen lämpöhirsihuvilan toimittamisesta Leville, johon rakennetaan korkealaatuista huvila-aluetta. Lapponia Housen toimitusjohtaja Tero Lahtinen sanoo hankkeella olevan yksittäisenä sopimuksena suuri taloudellinen merkitys yhtiölle.

Hieman Levin keskustan ulkopuolella Taalovaarassa, Ounasjoen varrella sijaitsevalle 53 hehtaarin alueelle rakennetaan huviloiden lisäksi palvelukeskus. Alueen rakentaminen käynnistyi elokuussa 2007 ja huvila-alue valmistuu vuoden 2009 aikana. Ensimmäiset miljoonaluokan huvilat on jo myyty ennakkoon. Alueen rakennuttamisesta ja myynnistä vastaa GSP Projektinjohto Oy ja päärahoittajana toimii Mattias Therman.

Leviprojektin talot toteutetaan pitkälle tehdasvalmisteisista elementeistä, jotka valmistetaan Lapponian Kemin tehtaalla. Kaksikerroksiset 300 neliön huvilat nousevat työmaalla reilussa viikossa ulkoapäin lähes valmiiksi. Rakennusten ulkoseinät, välipohja ja katto rakennetaan tehtaalla valmiiksi tehdyistä elementeistä. Lisäksi talot maalataan tehtaalla.

Lahtinen uskoo, että myös projektirakennuttajat siirtyvät yhä tehdasvalmiimpiin toimituksiin. Hänen mukaansa Lapponia House neuvottelee parhaillaan myös muiden vastaavantyyppisten projektirakentamiskohteiden toteuttamisesta.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Lapponia House toimittaa 48 huvilaa Leville”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat