Kokeile kuukausi maksutta

Nord Stream ohjaa putkilinjan Bornholmista pohjoiseen

Nord Stream on päättänyt ohjata maakaasuputkilinjan kulkemaan etelän sijaan pohjoiseen päin tanskalaisesta Bornholmin-saaresta. Päätös lisää putkilinjan kokonaispituutta noin kahdeksalla kilometrillä ja on seuraus pitkälle edenneestä ympäristö- ja lakiasioiden tutkimuksesta. Tutkimuksen lisäksi asiasta on keskusteltu tanskalaisten ja saksalaisten viranomaisten kanssa.

Tutkimukset osoittavat, että aiemmin suunniteltua pohjoisempi reitti, joka pysyy kauempana Bornholmin eteläpuolella olevasta sotatarvikevarastosta, minimoi hankkeen ympäristövaikutukset. Valitsemalla kyseinen linjaus vältetään myös mahdollinen viive, joka saattaisi aiheutua Bornholmin eteläpuolella olevasta ratkaisemattomasta meriraja-alueesta ja siihen liittyvistä juridisista epävarmuustekijöistä.

Nord Stream on maakaasuputkilinja, joka yhdistää Venäjän ja Euroopan unionin Itämeren kautta.

Nord Stream AG suunnittelee, että se ottaa vuoteen 2010 mennessä käyttöön ensimmäisen kahdesta rinnakkaisesta noin 1 200 kilometrin pituisesta putkilinjasta. Niissä molemmissa on 27,5 miljardin kuution vuosittainen siirtokapasiteetti. Toisessa vaiheessa siirtokapasiteetti kaksinkertaistuu 55 miljardiin kuutiometriin maakaasua.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Nord Stream ohjaa putkilinjan Bornholmista pohjoiseen”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat