Kokeile kuukausi maksutta

Olkiluodon laatusyyni tuottaa paljon kysymyksiä

Olkiluodon ydinvoimalatyömaan laadunvarmistuksen seulaan tarttuu jatkuvasti osia ja työsuorituksia, jotka eivät läpäise voimalarakentamisen määräyksiä. Niistä syntyvät viiveet tuottavat myös kysymyksiä, joihin ei aina löydy helposti vastausta.

Olkiluodon ydinvoimalatyömaan laadunvarmistuksen seulaan tarttuu jatkuvasti osia ja työsuorituksia, jotka eivät läpäise voimalarakentamisen määräyksiä. Niistä syntyvät viiveet tuottavat myös kysymyksiä, joihin ei aina löydy helposti vastausta.

Yksi tällainen on suojarakennuksen teräsvuorausrenkaan hitsauksen epäonnistuminen. Se oli jo tiedossa kesäkuun lopulla, mutta pari päivää myöhemmin toimittajille järjestetyssä tilaisuudessa siitä ei vielä kerrottu mitään.

– Emme vielä silloin hahmottaneet ongelmien laajuutta, perusteli projektin johtaja Martin Landtman keskiviikkoisessa aamukahvitilaisuudessa.

Korjaus jatkuu edelleen ja ongelmien vuoksi myös työmenetelmiä on jouduttu muuttamaan. Teräslevyissä ilmeni tuolloin korjausta vaativia epätasaisuuksia.

Lisäksi kahdeksan pääkiertoputkiston uudelleen valmistaminen jatkuu edelleen. Uusintakierroksen laadun hyväksyminen ratkeaa vasta vuodenvaihteessa. Höyrystimen osa on korjauksessa, generaattorin poikkeamia testataan ja päämuuntajalle tehdään lämpenemistestejä.

Aikataulua ei tarkenneta

Jättikokoisessa projektissa on mahdottomuus, että kaikki menisi heti piirulleen, mutta silti työmaasta tiedottaminen vaatii Landtmanilta ja Arevan projektijohtajalta Philippe Knochelta viileää pokerinaamaa. Tiedotuksesta vastaavat miehet pitävät tarkan rajan siitä, mihin suostuvat vastaamaan. Euroista ei ainakaan kannata kysyä, sillä niistä ei puhuta.

Myös aikataulu on hankala juttu, vaikka Teollisuuden Voimaa harmittaa varmasti projektin jatkuva viivästyminen. Laitostoimittaja Areva ilmoitti hankkeen valmistuvan vasta vuonna 2011. Aiemmin käytön piti alkaa vuodenvaihteessa 2010-2011.

Työmaan tiedottamistapa on tullut Olkiluodon säännöllisissä aamukahvitilaisuuksissa vieraileville jo hyvin tutuksi. Landtman ja Knoche vakuuttavat aina hymyillen, että ongelmia on vähän ollut, mutta nyt työt sujuvat täysin suunnitellusti. He herkuttelevat teknisillä yksityiskohdilla ja osaluetteloilla, joista jotain ymmärtääkseen pitäisi olla insinööri.

Perusrakentaja puhuu puolaa

Suomesta ei enää voimalarakentajia löydy, joten nyt alueella on piirun verran enemmän puolalaisia kuin suomalaisia, joita työväestä on kolmannes.

– Rakennuspuolen tekijöitä ei ole. Seuraavaksi tarvittavien asentajien tilannetta emme vielä osaa arvioida, Landtman selvitti.

Knoche arvioi, että huippumäärän päästäneen vuoden kuluttua. Silloin työmaalla sekä rakennetaan että asennetaan.

– Silloin työntekijöitä on 3 000 – 3 500, Knoche arvioi.

Olkiluodon kupeen majoituskylä on täynnä jo nyt.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Olkiluodon laatusyyni tuottaa paljon kysymyksiä”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat