Kokeile kuukausi maksutta

VTT selvittää ekokaupungin rakentamista Pekingiin

VTT on tehnyt Pekingin MenTouGoun alueen kanssa sopimuksen, jonka mukaan VTT tekee alustavan selvityksen ekokaupungin suunnittelusta ja rakentamisesta. Selvitykseen sisältyy alueelle soveltuvan ekokaupungin konseptin laatiminen, toteutussuunnitelma ja tarvittavat teknologiset kehittämistoimet. Lisäksi selvitetään, miten kaupunki voidaan rakentaa ympäristöä säästävällä tavalla ympäristöarvoiltaan merkittävälle alueelle siten, että rakennetaan sekä uusia taloja että peruskorjataan vanhoja taloja.

VTT on tehnyt Pekingin MenTouGoun alueen kanssa sopimuksen, jonka mukaan VTT tekee alustavan selvityksen ekokaupungin suunnittelusta ja rakentamisesta. Selvitykseen sisältyy alueelle soveltuvan ekokaupungin konseptin laatiminen, toteutussuunnitelma ja tarvittavat teknologiset kehittämistoimet. Lisäksi selvitetään, miten kaupunki voidaan rakentaa ympäristöä säästävällä tavalla ympäristöarvoiltaan merkittävälle alueelle siten, että rakennetaan sekä uusia taloja että peruskorjataan vanhoja taloja.

Selvityksen tulokset hyödynnetään kestävän kehityksen mukaisten rakentamisstandardien luomisessa Kiinaan sekä mahdollistamalla VTT:n osakkuusyrityksen ja sen suomalaisten kumppanien osallistumisen toteuttamisvaiheeseen. Tavoitteena on, että ekokaupunki toteutetaan VTT:n perustaman spin off -yrityksen Global EcoSolutions Oy:n johdolla. Ekokaupungin rakentamista varten perustetaan suomalais-kiinalainen yhteisyritys, joka tuottaa paikallisesti tarvittavia rakennusmateriaaleja ja osallistuu myös rakentamiseen.

VTT:n ja Global EcoSolutions Oy:n asiantuntijoiden lisäksi selvitykseen osallistuu MenTouGoun aluehallinnon edustajia sekä kiinalaisia asiantuntijoita Tsinghuan ja Nankain yliopistoista. Idean suomalaiseen teknologiaan perustuvan ekokaupungin rakentamisesta Kiinaan esittänyt professori Eero Paloheimo sekä VTT:n teknologiajohtaja, professori Kari Larjava toimivat hankkeen ohjausryhmän suomalaisina jäseninä.

Perustetun Global EcoSolutionsin toimitusjohtajaksi on valittu professori Reijo Kohonen. Yrityksen liikeideana on integroida ja toteuttaa ympäristöä säästäviä teknologioita aluerakentamiskohteissa eri puolella maailmaa paikallisten kumppaniyritystensä kanssa. Yritys neuvottelee ekokaupunki- sekä energia- ja ympäristöteknologiahankkeista muun muassa Suomessa, Virossa, Kiinassa, Keski-Euroopassa, Romaniassa ja Venäjällä.

Tuleva ekokaupunki sijoitetaan osaksi nykyistä kaupunki- ja kylärakennetta. Lisä- ja täydennysrakentamisen suunnittelu, materiaalit ja rakenteet ovat kestävän kehityksen periaatteiden mukaisia. Materiaalien ja energian kulutus on ekologista ja taloudellista. Ekokaupunkia on suunniteltu myös yhdeksi Pekingin olympialaisten aikana esiteltäväksi teemaksi.

Viime keväänä VTT esitteli Kiinassa suomalaisen korkean teknologian ekokaupungin konseptin. Siihen kuuluvat innovatiivinen ekologinen kaupunkisuunnittelu, energiatehokas ja vähäjätteinen asuminen, suljettu vesijärjestelmä, integroitu telekommunikaatio, vähäpäästöinen henkilöliikenne, tehokas jätehuolto ja kierrätys sekä paikallinen aurinko-, tuuli- ja bioenergioihin perustuva päästötön energiantuotanto.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “VTT selvittää ekokaupungin rakentamista Pekingiin”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat