Kokeile kuukausi maksutta

Katajanokan hotellihanke takaisin valmisteltavaksi

Helsingin Katajanokalle kaavailtu kiistelty hotellihanke ei edennyt 16. helmikuuta pidetyssä kaupunginhallituksen kokouksessa. Kaupunginhallitus päätti äänestyksen jälkeen palauttaa tonttivarausta koskevan esityksen uudelleen valmisteltavaksi. Äänestyksen voittaneen palautusehdotuksen mukaan asia tuodaan päätettäväksi vasta asemakaavan hyväksymisen yhteydessä.

Norjalaisen kiinteistösijoitusyhtiö AB Invest AS:n hotellihanke on kohdannut paljon vastustusta. Sveitsiläisen arkkitehtitoimisto Herzog & de Meuronin suunnitelmaa on kritisoitu sekä asukkaiden että arkkitehtien toimesta. Modernin viisikerroksisen rakennuksen ei katsota istuvan kulttuurihistoriallisesti arvokkaaseen ympäristöön.

Myös kaupungin hallinnossa hanke on herättänyt ristiriitaisia tunteita ja sitä koskevat esitykset ovat jääneet pöydälle jo useampaan kertaan.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Katajanokan hotellihanke takaisin valmisteltavaksi”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat