Kokeile kuukausi maksutta

Keski-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri käräjille homehaitoista

Neljä Keski-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin entistä työntekijää vaatii tuntuvia vahingonkorvauksia altistumisesta home- ja kosteusvaurioille. Kolmen kätilön ja yhden toimistotyöntekijän jättämää kannetta puidaan Kokkolan käräjäoikeudessa syyskuussa.

Työntekijät kokevat altistuneensa homevaurioille 1990-luvun lopulta lähtien. He vaativat korvaukseksi kuukausittaisia ansionmenetyksiä 65 ikävuoteen asti.

Kantajien mukaan työnantajan tiedossa on ollut vuodesta 1997 lähtien, että sairaalassa on home- ja kosteusvaurioita. Heidän mielestään työnantaja on suhtautunut välinpitämättömästi työntekijöidensä turvallisuuteen.

Työterveyslaitos on varmistanut kolmen kätilön osalta oireet ammattitaudiksi. Työntekijät ovat joutuneet terveyshaittojen vuoksi jäämään pois töistä vuosien 2000-2004 aikana. Yksi kantajista on tätä nykyä työkyvyttömyyseläkkeellä, kolme sairauslomalla.

Sairaanhoitopiiri kiistää kanteet. Sen mukaan piiri on työnantajana huolehtinut työturvallisuudesta lain edellyttämällä tavalla.

Kanne on tiettävästi laatuaan ensimmäinen koko maassa.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Keski-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri käräjille homehaitoista”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat