Kokeile kuukausi maksutta

Vanhanen: Nord Streamin kaasuputki ei ole poliittinen kysymys, vaan ympäristökysymys

Pääministeri Matti Vanhanen (kesk.) korostaa, että maan poliittinen johto ei voi antaa ohjeita tuomioistuimelle. Näin ollen yritystä sitouttaa Venäjä nykyistä enemmän Itämeren suojeluun ei voi yhdistää päätökseen Nord Streamin kaasuputkihankkeesta.

Pääministeri Matti Vanhanen (kesk.) korostaa, että maan poliittinen johto ei voi antaa ohjeita tuomioistuimelle. Näin ollen yritystä sitouttaa Venäjä nykyistä enemmän Itämeren suojeluun ei voi yhdistää päätökseen Nord Streamin kaasuputkihankkeesta.

image

Asia tuli esille torstaina eduskunnan kyselytunnilla kokoomuksen Sari Sarkomaan kysymyksestä. Vanhanen korosti, että ratkaisu kaasuputkesta ei ole poliittinen kysymys vaan ympäristökysymys. Koska on ilmeistä, että lopullisen päätöksen tekee tuomioistuin, niin poliittinen johto ei oikeusvaltiossa voi vaikuttaa sen ratkaisuun.

Vanhanen uskoo, että Venäjä suhtautuu erittäin vakavasti suunniteltuun kaasuputkeen liittyviin ympäristökysymyksiin. Hän kertoi, että kaasuputkihanke oli laajasti esillä hänen ja Venäjän pääministerin Vladimir Putinin keskiviikkoisessa keskustelussa. Putin oli kertonut, että Venäjä suhtautuu vakavasti hankkeen ympäristövaikutusten arviointimenettelyyn. Hänen mukaansa tutkimuksiin on käytetty jo 100 miljoonaa euroa.

”Putinilta tylyjä repliikkejä”

Sosiaalidemokraattien Eero Heinäluoma ja Kimmo Kiljunen kysyivät, onko Suomen ja Venäjän suhteissa tapahtunut jotain uutta. Heidän mielestään Putinilta ei ole juuri kuulunut niin tylyjä repliikkejä kuin mitä keskiviikon tiedotustilaisuudessa kuultiin.

Vanhanen toppuutteli tulkintoja sanomalla, että pääministerien tapaamisissa voidaan ottaa hyvinkin tiukasti yhteen. Hänen mielestään ei ole syytä pelätä mitään ilmapiirimittauksia. Ulkoministeri Alexander Stubb (kok.) närkästytti demareita arvioimalla, että Heinäluoman ja Kiljusen sanomisissa oli jo uussuomettumisen sävyä.

Yksi pääministerien keskustelujen tärkeä aihe olivat puutulliongelmat. Torstaina EU:n ja Venäjän neuvottelut tästä aiheesta jatkuivat Pietarissa. Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Paavo Väyrysen (kesk.) mukaan saadut tiedot neuvotteluista ovat rohkaisevia. Hänen mielestään näyttää olevan yhteinen tahto siitä, että tullitaso olisi tulevaisuudessa nykyistä alempi.

SDP:n eurovaaliehdokas Sinikka Hurskainen aiheutti ilmeisen tahattomasti naurunpyrskähdyksiä istuntosalissa. Hän aloitti oman kysymyksensä kertomalla, että hänellä oli tilaisuus viime kesänä keskustella presidentti Dmitri Medvedevin kanssa. Oooo, tuli spontaanisti aika monen kansanedustajan suusta.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Vanhanen: Nord Streamin kaasuputki ei ole poliittinen kysymys, vaan ympäristökysymys”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat