Tutustu nyt Rakennuslehteen 1 kk veloituksetta!

Panostaja myy 11 kiinteistöä 14,2 miljoonalla eurolla

Panostaja Oyj on saanut päätökseen vuosi sitten käynnistämänsä selvitystyön konsernin omistamien kiinteistöjen realisoinnista. Selvitystyön tuloksena Panostaja myy konsernin yksitoista kiinteistöä 14,2 miljoonan euron velattomaan kauppahintaan PE Kiinteistörahasto I Ky:lle. Panostaja-konserni saa kaupasta 5,8 miljoonan euron myyntivoiton.

Panostaja Oyj on saanut päätökseen vuosi sitten käynnistämänsä selvitystyön konsernin omistamien kiinteistöjen realisoinnista. Selvitystyön tuloksena Panostaja myy konsernin yksitoista kiinteistöä 14,2 miljoonan euron velattomaan kauppahintaan PE Kiinteistörahasto I Ky:lle. Panostaja-konserni saa kaupasta 5,8 miljoonan euron myyntivoiton.

Kuuntele juttu

Myyty kokonaisuus koostuu kymmenestä tuotanto- ja logistiikkakiinteistöstä sekä 50 prosentin osuudesta Tampereen Lahdesjärven alueella sijaitsevasta maa-alueesta. Maa-alueen lisäksi kiinteistöistä kolme sijaitsee Tampereella. Tampereen kiinteistöt ovat kooltaan 4 905, 2 854 ja 1 961 neliömetriä. Myydyistä kiinteistöistä kaksi sijaitsee Lahdessa. Ne ovat kooltaan 3 569 ja 1 068 neliömetriä. Muut kiinteistöt ovat hajaantuneet eri paikkakunnille. Suurin kiinteistö sijaitsee Laitilassa. Sen pinta-ala on 6 800 neliömetriä. Helsingissä on yksi, 1935-neliöinen kiinteistö. Loput kolme kiinteistöä ovat kooltaan 1 871, 1 050 ja 470 neliömetriä ja sijaitsevat suurimmasta pienimpään lueteltuna Hyvinkäällä, Porissa ja Turussa.

Panostaja-konsernin yhtiöiden toiminta jatkuu myytävissä kiinteistöissä ennallaan, ja yhtiöt jatkavat niissä vuokralaisina eri pituisilla määräaikaisilla vuokrasopimuksilla.

PE Kiinteistörahasto I Ky on kaupan yhteydessä perustettu logistiikka- ja tuotantokiinteistöihin sijoittava kiinteistörahasto. Rahaston suurin sijoittaja on Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Etera. Osana järjestelyä Panostaja sijoittaa PE Kiinteistörahasto I Ky:hyn 3,2 miljoonaa euroa, joka vastaa 27 prosentin osuutta rahastosta.

”Kiinteistöistä vapautuneet pääomat mahdollistavat osaltaan Panostajan kasvustrategian toteuttamisen tulevaisuudessa. Kiinteistöjen myynti tuo mukanaan myös ulkopuolisen ammattimaisen isännöinnin, jolloin liiketoiminta-alueidemme vetäjät voivat keskittyä kokonaan oman liiketoimintansa johtamiseen. Olemme erittäin tyytyväisiä tähän ratkaisuun, joka pystyttiin rakentamaan kiinteistömarkkinan haastavasta tilanteesta huolimatta”, Panostajan toimitusjohtaja Juha Sarsama sanoo.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Panostaja myy 11 kiinteistöä 14,2 miljoonalla eurolla”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat