Kokeile kuukausi maksutta

Insinöörien palkat nousseet 2,1 prosenttia vuodessa

Uuden Insinööriliiton vuoden 2009 työmarkkinatutkimuksen mukaan insinöörien keskipalkkaluvut ovat nousseet kuluvana vuonna 2,1 prosenttia viime vuoteen verrattuna. Edellisen kerran insinöörien ansiokehitys on jäänyt yhtä alhaiselle tasolle 1990-luvun laman aikoihin. Taantuman vuoksi työpaikan vaihtajat ovat olleet harvassa, yt-neuvottelut arkipäivää työpaikoilla ja työllisyystilanne heikompi kuin pitkiin aikoihin. Lisäksi monen työpaikkansa säilyttäneen palkkapussi jäi lomautusten takia vuositasolla edellisvuotta pienemmäksi. 

Uuden Insinööriliiton vuoden 2009 työmarkkinatutkimuksen mukaan insinöörien keskipalkkaluvut ovat nousseet kuluvana vuonna 2,1 prosenttia viime vuoteen verrattuna. Edellisen kerran insinöörien ansiokehitys on jäänyt yhtä alhaiselle tasolle 1990-luvun laman aikoihin. Taantuman vuoksi työpaikan vaihtajat ovat olleet harvassa, yt-neuvottelut arkipäivää työpaikoilla ja työllisyystilanne heikompi kuin pitkiin aikoihin. Lisäksi monen työpaikkansa säilyttäneen palkkapussi jäi lomautusten takia vuositasolla edellisvuotta pienemmäksi. 

image

Insinöörien ammattikunnan mediaanipalkka oli nyt tasan 3 500 euroa ja keskiarvopalkka 3 794 euroa. Vastavalmistuneiden insinöörien alkupalkkamediaani oli nyt 2 520 euroa, jossa oli nousua viime vuoteen verrattuna 20 euron verran.

Rakennusalalla keskipalkka oli hyvin lähellä koko insinööriammattikunnan keskipalkkaa. Rakennusalan tehtävissä toimivien insinöörien keskipalkka oli 3 524 euroa ja kuluvana vuonna rakennusalalle valmistuneiden keskipalkka 2 432 euroa. Insinööri-, arkkitehti- ja suunnittelutoimistoissa työskentelevien insinöörien keskipalkka oli puolestaan 3 398 euroa ja vastavalmistuneiden keskipalkka 2 538 euroa. Rakennusosastolta valmistuneiden keskipalkka oli 3 807 euroa ja vastavalmistuneiden 3 040 euroa.

 

Julkisella sektorilla ansiokehitys selvästi yksityistä parempi

 

Yksityisen sektorin insinööreillä ansiokehitys oli 2,1 prosenttia ja julkisella sektorilla viiden prosentin tuntumassa. Yksityisellä sektorilla taantuman vaikutus näkyi etenkin isoissa vientiteollisuusyrityksissä, joissa keskimääräinen ansiokehitys jäi alle kahden prosentin tason. Kotimarkkinateollisuudessa meni vähän paremmin. Julkisella sektorilla sopimuskorotukset tuottivat paremmin kuin useimmat yksityisen sektorin sopimukset, mikä heijastui ansiokehitykseen.

UIL:n jäsenkunta on painottunut selkeästi yksityiselle sektorille, sillä julkisen sektorin osuus jäsenistä on vain kymmenyksen luokkaa. Sen vuoksi julkisen sektorin insinöörien selvästi parempi ansiokehitys ei nosta koko insinöörikunnan keskipalkkaa.

Sopimuskorotusten lisäksi insinöörien ansiokehitykseen vaikuttavat henkilökohtaiset palkantarkistukset sekä uramuutokset. Uraliikkuvuus on kuluneen vuoden aikana ollut selvästi vähäisempää kuin aikaisempina vuosina. ”Työpaikan vaihtajia oli lähes puolta vähemmän kuin edellisinä vuosina”, Uuden Insinööriliiton tutkimuspäällikkö Aila Tähtitanner sanoo.

Taantuman myötä monessa yrityksessä olleet rekrytointikiellot ovat osaltaan kaventaneet vaihtomahdollisuuksia. Vuoden aikana uudessa työpaikassa aloitti alle kuusi prosenttia insinööreistä, kun perinteisesti uuteen työpaikkaan on vuoden aikana siirtynyt noin joka kymmenes insinööri. Uusi työpaikka ei myöskään lihottanut palkkapussia samalla tavalla kuin aiempina vuosina. Nyt keskimääräinen ansiomuutos oli seitsemän prosentin luokkaa ja osa työpaikan vaihdoista tarkoitti jopa aiemmasta palkkatasosta tinkimistä.

”Henkilökohtaiset meriittikorotukset ovat tänä vuonna olleet melko harvinaista herkkua. Niistä oli osalliseksi päässyt vain alle viidennes insinööreistä”, Tähtitanner kertoo. Aiempina vuosina meriittejä on jaettu noin joka kolmannelle insinöörille. Meriittikorotusten suuruus on kuitenkin pysynyt likimain entisellä tasolla eli noin seitsemän prosentin tuntumassa.

 

Vastavalmistuneista neljännes vailla työtä

 

Tutkimukseen vastanneista insinööreistä työttöminä oli yhteensä noin 5 prosenttia. Vastavalmistuneista insinööreistä peräti 27 prosenttia ilmoitti olevansa työelämän ulkopuolella. Työttömyys koettelee kovalla kädellä myös vanhempia insinöörejä. Yli 30 vuotta sitten valmistuneista työttömänä oli yli 10 prosenttia. Lisäksi osa-aikatyössä tai osa-aikaeläkkeellä heistä oli likimain samansuuruinen osuus.

Uuden Insinööriliiton vuosittain tekemään työmarkkinatutkimuksen vastasi kuluvan vuoden syksyllä yhteensä 9 410 insinööriä. Tutkimuksen kohdejoukkona oli Uuden Insinööriliiton jäsenten lisäksi Driftingenjörsförbundet i Finland DIFF:n ja Kuntien Insinöörit KI:n jäsenkunta.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Insinöörien palkat nousseet 2,1 prosenttia vuodessa”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat