Kokeile kuukausi maksutta

Lemminkäinen myy kattoliiketoimintansa sijoitusrahastolle

Lemminkäinen ja pohjoismainen yksityinen pääomasijoitusrahasto Axcel ovat keskiviikkona 15. joulukuuta allekirjoittaneet sopimuksen, jonka mukaan Axcel ostaa Lemminkäisen kattoliiketoiminnan. Kauppahinta on noin 25 miljoonaa euroa, josta Lemminkäinen kirjaa noin 17 miljoonan euron myyntivoiton. Kauppa edellyttää vielä Suomen kilpailuviranomaisten hyväksyntää, ja se on tarkoitus saattaa päätökseen vuoden 2011 ensimmäisellä neljänneksellä.

Kattoliiketoiminta on kuulunut Lemminkäisen rakennustuotteet-toimialaan, ja se käsittää Kerabit-bitumituotteiden valmistuksen sekä urakointi- ja huoltopalvelut. Liiketoiminnan arvioitu liikevaihto vuonna 2010 on noin 60 miljoonaa euroa, ja tänä vuonna se työllistää keskimäärin 400 henkeä.

”Myynti vastaa strategiamme tavoitteita: keskitymme valittuihin kasvualueisiin ja selkeytämme konsernirakennettamme ja tarjontaamme”, toimitusjohtaja Timo Kohtamäki sanoo.

Vuonna 1994 perustettu, keskisuurten pohjoismaisten yritysten kehittämiseen keskittyvä Axcel ilmoitti joulukuun 2010 alussa ostaneensa ruotsalaisen Trelleborg-yhtiön kattoliiketoiminnan.

”Kattoliiketoiminnan markkinat Pohjoismaissa ovat hyvin pirstoutuneet. Nykyisen kattoliiketoimintamme merkittävä kasvattaminen olisi edellyttänyt huomattavia investointeja. Uskomme, että liiketoiminnalla on paremmat mahdollisuudet kasvaa ja kehittyä keskittyneemmässä omistuksessa”, Kohtamäki perustelee kauppaa.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Lemminkäinen myy kattoliiketoimintansa sijoitusrahastolle”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat