Lukuoikeudet kuntoon ryhmätilauksella!

Australian suurin bordelli sai rakennusluvan

Australialainen oikeusistuin antoi keskiviikkona luvan rakennushankkeelle, jonka tuloksena syntyy maan suurin bordelli. Stiletto-nimisen bordellin laajennushanke tyssäsi viime vuonna Sydneyn kaupunginhallitukseen, mutta yritys valitti päätöksestä oikeuteen.

Australialainen oikeusistuin antoi keskiviikkona luvan rakennushankkeelle, jonka tuloksena syntyy maan suurin bordelli. Stiletto-nimisen bordellin laajennushanke tyssäsi viime vuonna Sydneyn kaupunginhallitukseen, mutta yritys valitti päätöksestä oikeuteen.

Kuuntele juttu

Tuomari Susan O’Neill sanoi, että Stiletto on todettu ”hyväksyttäväksi ja monia muita paremmaksi bordelliksi”. Tuomarin mukaan yritys on myös ottanut huomioon laajennuksen vaatimat liikenne- ja muut järjestelyt.

Bordelliin rakennetaan 40 uutta huonetta, joissa on muun muassa useita vuoteita ja biljardipöydät.

Stiletto mainostaa itseään ”maailman hienoimpana lyhytaikaiseen oleiluun soveltuvana hotellina ja bordellina”. Stiletton tuntitaksa on 370 Australian dollaria (vajaat 300 euroa), jolla saa huoneen, naisseuralaisen ja ilmaiset juotavat.

Prostituutio on laillista joissakin Australian osavaltioista.

Tätä artikkelia on kommentoitu 3 kertaa

3 vastausta artikkeliin “Australian suurin bordelli sai rakennusluvan”

  1. Onhan rakennuslupa myönnettävä kun hanke täyttää ainakin turvallisuuden ja t e r v e e l l i s y y d e n vaatimukset.

  2. Miksei Suomessakin voisi olla tällaisia ”maailman hienoimpia lyhytaikaiseen oleiluun soveltuvia hotelleja ja bordelleja”?

    1. Koska Suomessa on naisilla ollut äänioikeus jo vuodesta 1906. Eli miehiä sorrettu jo yli 100 vuotta…

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat