Savon Sanomat: Suomeen lähes mahdotonta rakentaa moskeijaa
Kuntien kaavoituspolitiikka estää muslimeja rakentamasta Suomeen kunnollista päämoskeijaa, kirjoittaa Savon Sanomat. Imaami Anas Hajjar Suomen islamilaisesta yhdyskunnasta kertoo lehdelle, että moskeijoiden rakentaminen on osoittanut lähes mahdottomaksi.
Kuntien kaavoituspolitiikka estää muslimeja rakentamasta Suomeen kunnollista päämoskeijaa, kirjoittaa Savon Sanomat. Imaami Anas Hajjar Suomen islamilaisesta yhdyskunnasta kertoo lehdelle, että moskeijoiden rakentaminen on osoittanut lähes mahdottomaksi.
”Suomessa kaavoitetaan nyt vain vähän maita uusille kirkoille. Moskeijan saaminen on kaatunut tonttimaiden ja rakennuslupien puutteeseen”, Hajjar sanoo. Tällä hetkellä Suomessa on yksi varta vasten rakennettu moskeija. Se on Järvenpäässä tataariyhteisön käytössä.
Helsingin yliopiston uskontotieteiden professori Tuula Sakaranaho pitää moskeijapulaa ongelmana uskonnonvapaudelle. Lisäksi moskeijoiden puute eristää hänen mielestään muslimit näkyviltä yhteiskunnassa. Sakaranahon mukaan sen seurauksena muslimit eivät tunne olevansa osa yhteiskuntaa, ja toisaalta muut eivät pääse tutustumaan islamilaiseen kulttuuriin.
Savon Sanomien artikkeli aiheesta löytyy tästä.
Tätä artikkelia on kommentoitu 5 kertaa
5 vastausta artikkeliin “Savon Sanomat: Suomeen lähes mahdotonta rakentaa moskeijaa”
Ei kai se moskeijan rakentaminen ole kaavoissa kielletty, mutta ne minariitit eli rukoustornit ja vastaavat eivät Suomessa sovi kaava-alueelle.
Sveitsi ehti jo nuo tornit kieltämään epäsveitsiläisinä ja maisemaan sopimattomana.
Meillä on jo alun perin hyvä laki. Tai no kuinka hyvä, monet ovat joutuneet kaavaviranomaisten kanssa vääntämään kättä talon korkeudesta ja räystään pituuksista
Hyvä vain! Suomikin saisi kieltää epäsuomalaisina ja tänne sopimattomana mattotalona. Pitäisikö jokaiselle uskonnolle rakentaa oma kirkkonsa joka maahan.
Kuinka monta kristillistä kirkkoa on muslimimaissa? Veikkaan että jopa sormilla laskettavissa, tai sitten ei tarvita edes sormia siihen.
Hyvä! Suomeen ei tarvita yhtään moskeijaa.
Näille monikulttuurisuudesta lässyttäjille sanoisin että menkää hieman maailmalle. En tarkoita muutaman viikon turistireissuja vaan menkää hetkeksi ASUMAAN ulkomaille. Jos kovasti pelottaa niin ihan ruotsikin kelpaa. Sitten kun uutuuden viehätys on mennyt ohi ja silmät avautuvat, voitekin myöntää minkä moni muu jo tietää. Nimittäin sen että monikulttuurisuus on vain kaunis haave.
Ja kuten joku jo aiemmin totesikin, kertokaapa missä niitä kristillisiä kirkkoja on muslimimaissa..?
Olisikohan egyptissä enemmän kristinuskokirkkoja kuin Suomessa? En tiedä, siksi kysyn, mutta paljon niitä siellä kuitenkin on…