Kokeile kuukausi maksutta

Rakentamisen työllisyys heikkeni hienoisesti

Rakentamisen työllisyys heikkeni kuluvan vuoden kolmannella neljänneksellä hienoisesti viime vuoden vastaavaan aikaan verrattuna. Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan rakentamisen työllisten määrä oli heinä-syyskuussa 2012 noin 182 000, kun heitä oli vuoden 2011 vertailujaksolla noin 184 000. Laskua kertyi 0,9 prosenttia.

Rakentamisen työllisyys heikkeni kuluvan vuoden kolmannella neljänneksellä hienoisesti viime vuoden vastaavaan aikaan verrattuna. Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan rakentamisen työllisten määrä oli heinä-syyskuussa 2012 noin 182 000, kun heitä oli vuoden 2011 vertailujaksolla noin 184 000. Laskua kertyi 0,9 prosenttia.

image

Tiistaina 23. lokakuuta julkistettiin talonrakentamisen osalta lukuja sekä heinä-syyskuulta että pelkästään syyskuulta. Siinä missä Tilastokeskus rekisteröi työllisten määriä vuosineljänneksittäin, työ- ja elinkeinoministeriö puolestaan rekisteröi työttömien työnhakijoiden ja avoimien työpaikkojen määriä kuukausittain.

Tilastokeskuksen mukaan talonrakentamisen työllisten määrä painui kuluvan vuoden kolmannella neljänneksellä 69 000 työlliseen vertailujakson 71 000 työllisestä. Laskua kertyi 2,2 prosenttia.

TEM:n tilastojen mukaan työ- ja elinkeinotoimistoihin oli syyskuun 2012 päättyessä ilmoittautunut 17 368 työtöntä talonrakennusalan työnhakijaa, kun heitä oli vuoden 2011 syyskuun lopussa 15 133. Siten alan työttömien työnhakijoiden määrä kasvoi 15 prosenttia vuodessa. Vastaavasti talonrakennusalalla oli TEM:n mukaan syyskuun 2012 päättyessä 919 avointa työpaikkaa, kun vuotta aiemmin paikkoja oli 1 246. Laskua kertyi 26 prosenttia.

Erikoistuneen rakennustoiminnan työllisyys heikkeni

Myös erikoistuneen rakennustoiminnan työllisten määrä supistui heinä-syyskuussa 2012. Tilastokeskuksen mukaan erikoistuneessa rakennustoiminnassa oli kuluvan vuoden kolmannella neljänneksellä noin 90 000 työllistä, kun heitä oli vuotta aiemmin noin 92 000. Laskua kertyi 2,2 prosenttia.

Tilastokeskuksen toimialaluokittelussa (TOL 2008) erikoistuneeseen rakennustoimintaan kuuluvat muun muassa rakentamista edeltävät valmistelutyöt sekä talonrakennuksen että maa- ja vesirakennuksen asennus- ja viimeistelytyöt sekä muut erikoisalojen työt.

Tilastokeskuksen toimialaluokittelussa kolmas rakentamisen alasektori on maa- ja vesirakennus, mutta sen erillisiä työllisyyslukuja Tilastokeskus ei kerro.

TEM:n ja Tilastokeskuksen tilastojen eroista

Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen ja TEM:n työnvälitystilaston työttömyyden määritelmät poikkeavat hieman toisistaan. Työvoimatutkimus noudattaa YK:n työjärjestön ILO:n suosituksia työttömyyden määrittelyssä. Siinä työttömäksi luokitellaan henkilö, joka on a) työtä vailla, b) etsinyt työtä viimeisen 4 viikon aikana ja c) valmis ottamaan työtä vastaan noin 2 viikon kuluessa. Sitä vastoin työnvälitystilastossa ei ole samanlaisia kriteerejä, vaan voimassa oleva työnhaku työvoimatoimistossa yleensä riittää työttömäksi kirjautumiseen.

Myös työvoimatutkimuksen ja työnvälitystilaston tekotavat ovat erilaiset. Tilastokeskuksen työvoimatutkimus on haastattelututkimus ja kuvaa työvoiman kysyntää ja tarjontaa kansantaloudessa. TEM:n työnvälitystilasto puolestaan rekisteröi työvoimatoimistoissa asioivia työnhakijoita.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Rakentamisen työllisyys heikkeni hienoisesti”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat