Kokeile kuukausi maksutta

SRV rakentaa Lastensairaalan ”projektinjohto-allianssilla”

Säätiö pitää Uuden Lastensairaalan omistuksessaan 30 vuotta, jona aikana HUS maksaa sille vuokraa. Vasta tämä jälkeen säätiö tekee päätöksen sairaalan omistuksesta. Anne Bernerin mukaan päätöstä ei voi tehdä nyt, koska on mahdotonta ennakoida terveydenhoitoalan tai muitakaan mahdollisia yhteiskunnallisia muutoksia niin kauas tulevaisuuteen.  Kenenkään muun kuin HUS:n käyttöön sitä ei kuitenkaan voi luovuttaa.

 

Säätiö pitää Uuden Lastensairaalan omistuksessaan 30 vuotta, jona aikana HUS maksaa sille vuokraa. Vasta tämä jälkeen säätiö tekee päätöksen sairaalan omistuksesta. Anne Bernerin mukaan päätöstä ei voi tehdä nyt, koska on mahdotonta ennakoida terveydenhoitoalan tai muitakaan mahdollisia yhteiskunnallisia muutoksia niin kauas tulevaisuuteen.  Kenenkään muun kuin HUS:n käyttöön sitä ei kuitenkaan voi luovuttaa.  

Vuonna 2017 valmistuvaksi suunnitellun Uuden Lastensairaalan työmaa käynnistynee syyskuuhun mennessä. Pääurakan voittanut SRV valitsee maarakennusurakoitsijan elokuussa. Kokonaisaikataulun toteutumisen kannalta kriittisin seikka on SRV:n varatoimitusjohtaja Juha Pekka Ojalan mukaan se, että sairaala- ja taloteknisten ratkaisujen lähtötiedot tullaan lyömään lukkoon ”oikea-aikaisesti”.

Helsingin Meilahteen rakennettavan Uuden Lastensairaalan tähänastiset vaiheet ovat nostattaneet julkista keskustelua erityisesti poikkeuksellisen rahoitustavan takia. Hankkeen tavoitehinnaksi asetetusta 160 miljoonasta eurosta keräysvarojen osuus on 30 miljoonaa. Toteutumiselle ratkaisevia päätöksiä olivat valtion ja HUS:n viime vuonna tekemät rahoituspäätökset. Sekä valtio että HUS rahoittavat hanketta 40 miljoonalla. Loppu 50 miljoonaa on pitkäaikaista pankkilainaa.

Säätiö päättää omistajan 30 vuoden kuluttua

”Pankkilainan takaisinmaksuaika on 30 vuotta, jolloin Uusi Lastensairaala voi siirtyä säätiön niin päättäessä osaksi HUS:ia”, sanoo Uuden Lastensairaalan hallituksen puheenjohtaja Anne Berner.

Tämä lausuma on aiheuttanut julkisuudessa jo epäilyjä kenen omistukseen rahoja oikein kerätään. Miksi päätöstä sairaalan siirtymiselle HUS:lle ei voi tehdä jo nyt.

”Päätöstä ei voi tehdä nyt, koska on mahdotonta ennakoida terveydenhoitoalan tai muitakaan mahdollisia yhteiskunnallisia muutoksia niin kauas tulevaisuuteen. HUS toki on sairaalan käyttäjä alusta asti, eikä säätiö myöhemminkään saa luovuttaa sairaalaa muiden kuin HUS:n käyttöön”, Berner pyörittelee.

Säätiön perustaminen hankkeen valmistelun jo alettua johtui Bernerin mukaan siitä, että varainkeräystä koskeva lainsäädäntö ei sallinut muuta tapaa. Uuden Lastensairaalan säätiö perii HUS:lta pääomavuokraa, kunnes sairaala on velaton.

”Säätiö omistaa kiinteistön ja sitoutuu ylläpitämään sitä. Varoja säätiö hankkii jatkossakin varainhankinnan kautta”, Berner lisää.

Tekniset ratkaisut kattohinnan rajoissa

Hankkeen rakennuttajakonsulttina on helmikuusta asti toiminut Sweco PM. Kevään aikana kysyttyihin pääurakka-, LVI- ja sähköurakkatarjouksiin tuli yhteensä noin 20 vastausta. Sähköurakoitsijaksi tuli valituksi Amplit ja LVI-urakoitsijaksi Saipu. Pääurakasta kilpaili loppuvaiheessa SRV:n lisäksi kaksi muuta.

”Valinnoissa painoivat hinnan lisäksi laatupisteet, samoin painotuksin ”,  Berner toteaa.
SRV:n Ojala pitää käynnissä olevaa HUSLab-hanketta jossain määrin tulevaan lastensairaalatyömaahan verrattavana.

”Molemmissa on toteutettava runsaasti modernia sairaalatekniikkaa sisältävä kohde yhdessä sovitun kattohinnan ja tiukan aikataulun rajoissa. Lastensairaalan toteutusmallia voi pitää vielä pidemmälle allianssimallin suuntaan vietynä, koska siinä yhteisen kattohinnan toteutuminen on koko hankeorganisaation asia, ei vain pääurakoitsijan ja tilaajan”, Ojala toteaa.

Ojala kertoo, että sairaalaurakan työmaapäälliköksi tulee Matti Julin, joka on aiemmin rakentanut Kaisa-talon Helsinkiin ja on viimeksi ollut rakentamassa tornihotellia Tampereella. Mirja Serenius tulee projektipäälliköksi ja Antti Raunemaa tuotantojohtajaksi.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “SRV rakentaa Lastensairaalan ”projektinjohto-allianssilla””

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat