Tällä esimerkillä yhdyskuntaprofessori Helka-Liisa Hentilä havainnollistaa sitä, kuinka arkiliikunta tulisi ottaa kaavoituksessa huomioon.
”Valitettavasti kaavoituksessa painottuvat muut asiat kuin arkiliikunnan edistäminen, vaikka sen avulla voidaan alentaa kuntien sosiaali- ja terveyskuluja”, Hentilä sanoo.
”Uuden alueen suunnittelussa mietitään yleensä ensin autotiet. Kävelijöille ja pyöräilijöille annetaan ne alueet, mitkä jäävät yli. Maankäytön suunnittelussa arkiliikunta ei korostu millään lailla”, hän kritisoi.
Hentilä on tutkinut Oulun yliopistossa yli kymmenen vuoden ajan, miten arkiliikuntaa voisi parantaa kaavoituksen avulla. Hentilän mukaan se on nykyään entistä tärkeämpää, sillä arkiliikunnan määrä on romahtanut.
Yhtenä syynä on se, että asuinpaikkojen lähipalvelut, kuten kaupat, keskitetään entistä isompiin yksiköihin. Keskimääräinen kauppamatkan pituus on nykyisin noin 7 kilometriä. Yli puolet päivittäistavaran ostoskäynneistä tehdäänkin arkisin autolla, viikonloppuisin jopa 70 prosenttia.
Uimarannat monipuolisemmiksi
Kävely- ja pyöräilytiet ovat avainasemassa, mutta Hentilä muistuttaa arkiliikunnan olevan paljon muutakin.
”Huomasimme kuntien uimarantoja kartoittaessamme, että uimarannat voisivat olla monipuolisempia liikuntapaikkoja. Myös niiden saavutettavuus voisi olla parempi.”
Oulun yliopisto on tehnyt kaavoittajille suosituksia sekä kymmenkunta ideakorttia siitä, miten arkiliikunnan voi ottaa huomioon suunnitelmissa. Ideakortti on laadittu esimerkiksi matkaluistelureittien ja frisbeegolf-alueen luomiseen.
Oulun yliopisto aikoo kesällä tehdä kunnille kyselyn, jossa selvitetään tarkemmin, miten eri kunnissa huomioidaan liikunta kaavoituksessa.
”Joskus tuntuu, että etenkin pienissä kunnissa on hankala luopua yhdestäkin parkkipaikasta, kun kunnassa on totuttu liikkumaan autolla joka paikkaan. Liikkuminen on muuttunut yhä enemmän vapaa-ajalla tapahtuvaksi harrastamiseksi.”
Tätä artikkelia on kommentoitu 5 kertaa
5 vastausta artikkeliin “Professori: Arkiliikunta unohtuu kuntien kaavoituksessa”
Arkiliikkujaa motivoi myös liikkumisympäristön laatu: meluisaa ja pölyistä tienvartta ei ole kiva talsia kauppaan, mutta vehreä metsä- tai puistoyhteys houkuttaa hyötyliikuntaan. Suunnittelussa pitäisi nähdä koko kaupunkirakenne mahdollisuuksia tarjoavana liikkumisen ja virkistyksen ympäristönä.
Kyllä uuden alueen suunnittelussa mietitään ensin myös kävely- ja pyörätiet ym. kevyen liikenteen reitistöt; asumisen lähipalveluiden luokse kun kaikkien pitää päästä.
Kun vertaa eri kuntien lähivirkistysalueita, on kaupunkien kaavoituksessa hurjia eroja. Esimerkiksi Riihimäen asuinalueiden välissä ei mene monipuolisia kävely- ja hiihtolenkkejä toisin kuin naapurikaupungissa Hyvinkäällä.
Arkiliikuntaa edistetään tietulleilla! Keppiä sen olla pitää, eikä porkkanaa!
Hyvä esimerkki Helsingistä on Ison Kallahden rannan rakentamissuunnitelma.
Erittäin arvokas ja kaunis, virkistyskäytössä oleva ranta ollaan uhraamassa kaupungin laajenemisen tieltä.
Tämä tapahtuu vieläpä vihreiden keulakuvan Anni sinnemäen siunauksella. Seuraavaksi todenäköisesti uhrataan koko arvokas Kallahdenniemi.