Kokeile kuukausi maksutta

Yllätysselvitys: Helsinkiläisillä pienin asuntolainariski

Selvityksen mukaan Helsingissä asuvilla on pienin asuntolainataakka suhteessa alueen asuntokannan arvoon.

Korkeimpien ja pienimpien lainoitusasteiden kunnat Suomessa.

Kiivaasta hintakeskustelusta huolimatta Helsingissä ei näyttäisikään muhivan välitöntä asuntokuplaa. Salossa ennustetta puolestaan synkentää viime vuosien asuntojen hintaromahdus. Suurin asuntolainataakka suhteessa alueen asuntokannan arvoon on Pirkanmaalla asuvilla.

Kunnan tai kaupungin lainoitusasteen ja omistusasunnossa asuvien osuuden välillä on selvä yhteys. Suurimpien kaupunkien kohdalla vähiten asuntovelkaa ja matalin lainoitusaste eli 11 prosenttia on Helsingissä. Suurin velkataakka ja 27 prosentin lainoitusaste puolestaan löytyy entisenä elektroniikkakaupunkina tunnetusta Salosta.

”Helsingissä tilanteeseen vaikuttaa osaltaan se, että vuokra-asuminen on pääkaupungissa erittäin yleistä. Toisaalta selvityksen mukaan voidaan myös todeta, että julkisesta keskustelusta huolimatta Helsingissä ei väijykään ainakaan välitöntä asuntojen hintakuplaa”, markkina- ja luottotietoyhtiö Bisnoden kehitysjohtaja Matti Rahikka kertoo.

Ulkomaiset sijoittajat ovat tuoneet kansainvälisesti taloudellisena riskimittarina pitkään käytetyn lainoitusasteen suomalaiseen asuntokauppakeskusteluun. Bisnode vertaili, missä kunnissa asukkailla on eniten lainaa suhteessa alueen asuntojen arvoon. Kuntakohtainen lainoitusaste saadaan jakamalla kunnan asukkaiden yhteenlaskettu asuntolaina kunnan asuntokannan arvolla.

Esimerkiksi Salossa asuntojen hinnat ovat tippuneet reilun kahden vuoden aikana miltei 12 prosenttia, mikä selittää suurta lainoitusastetta muihin isompiin kaupunkeihin verrattuna.

”Koti korkean lainoitusasteen kunnassa ei ole asunnonostajan kannalta paras mahdollinen vaihtoehto, sillä asuntokaupan taantuessa näillä alueilla piilee asuntojen hintakuplan mahdollisuus. Korkeimpien lainoitusasteiden kuntia yhdistää se, että niissä asuu tyypillisesti paljon nuoria lapsiperheitä, joilla on suuri asunto ja paljon asuntovelkaa”, Rahikka jatkaa.

 

 

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Yllätysselvitys: Helsinkiläisillä pienin asuntolainariski”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat